Tagi: pohjoismaat

Uudistettu inhimillisen kehityksen indeksi – Norja menettää 15 sijaa hiilijalanjäljen vuoksi

Norjan, Suomen ja Islannin sijoitukset alenivat uudistetussa inhimillisen kehityksen indeksissä johtuen maiden hiilijalanjäljistä. Tanska ja Ruotsi puolestaan kohentavat sijoitustaan. Tuoreessa raportissa UNDP on kehittänyt...

Pohjoismaat ovat YK:lle tärkeitä ystäviä

Yhdistyneet Kansakunnat perustettiin vuonna 1945. Kaksi Pohjoismaata, Tanska ja Norja, ovat perustajajäseniä. Islanti ja Ruotsi liittyivät mukaan vuotta myöhemmin 1946 ja Suomi vuonna 1955. YK:n...

Köyhyys vaikuttaa kasvavan dramaattisesti vuonna 2020

Tällä hetkellä miljoonat ihmiset elävät äärimmäisessä köyhyydessä, mitä voidaan pitää moraalisesti tyrmistyttävänä. Vuonna 2018 maailmanlaajuisesti lähes kahdeksan prosenttia työssäkäyvistä ja heidän perheistään elivät alle...
90 vuoden ikäerosta huolimatta Marie-Therèse ja Féderica nauttivat leijan maalaamisesta yhdessä. Kuva: WHO

YK-johtaja: Dementian hyökyaalto uhkaa maailmaa

18.3.2015 – Dementiaa sairastaa yli 47 miljoonaa ihmistä maailmassa. Luvun odotetaan kolminkertaistuvan vuoteen 2050 mennessä, pääosin vanhentuvan väestön takia. Myös...
Kuva: Flickr CC nate2be

Entinen YK-asiantuntija: Öljynporaus Länsi-Saharassa laitonta

16.3.2015 - YK:n entinen alipääsihteeri Hans Coréll väittää Länsi-Saharan rannikolla tehtävän öljynetsinnän olevan laitonta. International Judicial Monitor –lehdessä  julkaisemassaan artikkelissa Coréll kyseenalaistaa myös EU:n ja...
Kuva: Flickr CC nate2be

Entinen YK-asiantuntija: Öljynporaus Länsi-Saharassa laitonta

Maaliskuu 2015 - YK:n entinen alipääsihteeri Hans Coréll väittää Länsi-Saharan rannikolla tehtävän öljynetsinnän olevan laitonta. International Judicial Monitor –lehdessä  julkaisemassaan artikkelissa Coréll myös...
Eurobarometer knowledge Flickr Leo Reynolds CC

Pohjoismaista, rakkaudella

  Tammikuu 2015 – Pohjoismaat ovat olleet erittäin aktiivisia kestävän kehityksen kysymyksissä ja ylpeilevät uraaurtavilla ympäristö- ja kehitysprojekteillaan. Osaaminen kansainvälisissä kehityskysymyksissä ei kuitenkaan yllä...
Flickr James Loesch 2.0 Generic CC BY 2.0

Luopukaa talvivaatteistanne, ilmastonmuutos iskee Pohjolaan!

Joulukuu 2014 - Sarjakuvat pohjoismaalaisista uimapuvuissa sulavien lumikinosten vierellä saattavat kuvata tulevaisuutta, jonka osa ihmisistä toivottaisi mielellään tervetulleeksi. Mutta mitkä ovat ilmastonmuutoksen todelliset...
“Corridors of Power,” a series of photographs by Swiss photographer Luca Zanier

Ruotsalaiset erimielisiä turvallisuusneuvostokampanjan strategiasta

Syyskuu 2014 - Ruotsin tämänhetkinen strategia YK:n turvallisuusneuvoston vaihtuvaksi jäsenmaaksi pääsemiseksi vuosiksi 2017–2018 on yksi monista hallitusta ja oppositiota erottavista kysymyksistä eduskuntavaalien edellä. Oppositiossa...
Johannes Jansson/norden.org

Aika ei ole puolellamme

22.7.2014 - Maatalous, metsätalous ja kalatalous ovat olleet ja tulevat jatkossakin olemaan tärkeä perusta Pohjoismaiselle väestösektorille – mutta vain jos nämä alat pystyvät...
UN Photo / Evan Schneider

UN Womenin pääjohtaja vierailulle Suomeen kesäkuussa

3.6.2014 - YK:n tasa-arvojärjestön UN Womenin pääjohtaja, alipääsihteeri Phumzile Mlambo-Ngcuka vierailee Suomessa 9.–10. kesäkuuta. Hän tapaa ulkoministeri Erkki Tuomiojan, kehitysministeri Pekka Haaviston ja...
Photo: Flickr / Wilkristin / 2.0 Generic (CC BY 2.0)

Ruotsi ottaa syyrialaiset avosylin vastaan

2.3.2014 - Ruotsi ja Saksa erottuvat joukosta kun tarkastellaan Euroopan maiden vastaanottamien syyrialaispakolaisten määriä. Ruotsi on ainoana EU-valtiona sanonut myöntävänsä pysyvän oleskeluluvan kaikille maahan...
Photo: Flickr / LLH 2.0 Generic (CC BY-ND 2.0)

Auttavatko kehitysvarojen leikkaukset Ugandan seksuaalivähemmistöjä?

28.2.2014 – Pohjoismaat aikovat leikata kehitysapuaan Ugandalle kymmenillä miljoonilla maan presidentin allekirjoitettua kiistellyn homoseksuaalisuuden kieltävän lain maanantaina. Asiantuntijat eivät ole yksimielisiä leikkausten toimivuudesta....
Photo: Flickr / NH53 / 2.0 Generic (CC BY 2.0)

Selviäisikö Suomi miljoonasta pakolaisesta?

24.2.2014 - Mitä tapahtuisi, jos Ruotsin pitäisi vastaanottaa lähes kaksi miljoonaa pakolaista naapurimaan sisällissodan vuoksi? Löytyisikö Suomesta tai Tanskasta sijaa lähes miljoonalle turvaa...
Photo: Flickr / NH53 / 2.0 Generic (CC BY 2.0)

Selviäisikö Suomi miljoonasta pakolaisesta?

19.2.2014 - Mitä tapahtuisi, jos Ruotsin pitäisi vastaanottaa lähes kaksi miljoonaa pakolaista naapurimaan sisällissodan vuoksi? Löytyisikö Suomesta tai Tanskasta sijaa lähes miljoonalle turvaa...