11 maata on hyväksynyt globaalin aselevon

YK:n pääsihteeri António Guterres kehotti 23. maaliskuuta aseellisia toimijoita ympäri maailmaa laskemaan aseensa ja siten antamaan konfliktialueilla oleville ihmisille paremman mahdollisuuden taistella ja valmistautua COVID-19 viruksen aiheuttamaan kärsimykseen.

YK:n pääsihteeri on pyytänyt globaalia aselepoa, sillä Guterresin mukaan koronavirus on suurin koettelemus, minkä YK on kokenut perustamisensa jälkeen. Nyt 10 päivää myöhemmin pääsihteeri sanoo olevansa tyytyväinen, sillä pyyntöön aselevosta on alustavasti suhtauduttu positiivisesti.

Hän huomautti, että 70 maata on virallisesti antanut kannatuksen vetoomukselle ja näistä ainakin 11 maata on hyväksynyt sen. Nämä 11 maata ovat Kamerun, Keski-Afrikan Tasavalta, Kolumbia, Libya, Myanmar, Filippiinit, Etelä-Sudan, Syyria, Ukraina ja Jemen.

”Mutta julistusten ja tekojen välillä on valtava ero – sanat täytyy muuttaa rauhaksi maassa ja ihmisten elämässä”, pääsihteeri kommentoi.

Hänen mukaansa taisteluiden pysäyttäminen voisi mahdollistaa elintärkeän avun toimittamisen.

Pääsihteerin mukaan COVID-19 mahdollistaa poliittisten jännitteiden ja väkivallan lisääntymisen. Taisteluiden lopettaminen mahdollistaisi ihmisten ja maiden paremman valmistautumisen koronavirukseen ja loisi myös tilaisuuden kestävämmälle rauhalle.

”Meidän täytyy tehdä kaikkemme saavuttaaksemme rauha ja yhtenäisyys, jota maapallomme niin kipeästi tarvitsee koronaviruksen vastaisessa taistelussa”, pääsihteeri sanoi.

Uusimmat artikkelit

António Guterresin viesti koronaviruksesta