11 seurattavaa kriisiä vuodelle 2023

Ukrainan sota hallitsee pääasiassa kansainvälisiä otsikoita. Ajankohtaista Ukrainan ohella on myös kymmenet muut humanitaariset kriisit, jotka vaativat akuutisti huomiota. Useimmat niistä johtuvat konflikteista ja ilmaston aiheuttamista häiriötiloista, joita pahentaa mahdolliset alueilla olemassa oleva haavoittuvuus sekä palvelujen riittämätön saavutettavuus. Vireillä on ennätysluku, sillä YK:n alajärjestöt ja humanitaariset kumppanit tarvitsevat 51,5 miljardia Yhdysvaltain dollaria auttaakseen 230 miljoonaa hätäapua tarvitsevaa ihmistä 68 maassa.

Ukrainan lisäksi tutkassa on 11 muuta kriisiä.

Afrikan sarvi

Kuva: Menberu Tequame/YK, OCHA Ethiopia

Jatkuva kuivuus aiheuttaa Etiopiassa, Keniassa ja Somaliassa ihmisille pitkittyneen katastrofitilan. Ainakin 36,4 miljoonaa ihmistä tarvitsee hätäapua selviytyäkseen, heistä 26 miljoonaa kerrotaan kärsivän akuutista ruokapulasta.

Humanitaariset avustustyöntekijät saivat vuonna 2022 apua yli 17 miljoonalle ihmiselle, mutta elintarvike-, ravitsemus-, terveys- ja muita hengenpelastavia palveluja olisi lisättävä kiireellisesti, jotta ihmiset selviytyisivät tulevina kuukausina.

Haiti

Lähes puolet Haitin väestöstä kärsii jo nyt nälästä, lisäksi ensimmäistä kertaa Haitin historiassa ainakin 19 000 ihmistä uhkaa nälänhätä.

Haiti-hurrikaanin-jälkeen-tulva
Ihmiset yrittämässä ylittää jokea Haitissa hurrikaanin jälkeen. Kuva: Logan Abassi, YK/MINUSTAH

Aseistautuneet jengit hallitsevat strategisia kulkureittejä maassa ja pääkaupungissa Port-au-Princessä. Nämä syyllistyvät myös vakaviin väärinkäytöksiin, kuten laajamittaisiin seksuaalisiin ja sukupuoleen perustuvaan väkivaltaan, tämä pakottaa kokonaisia yhteisöjä pakenemaan.

Viime kuukausien aikana jengit ovat tukkineet Haitin tärkeimmän öljysataman, mikä on lamauttanut talouden ja sulkenut kouluja. Samaan aikaan uusi koleraepidemia on levinnyt yhdeksään eri alueeseen.

Tänä vuonna humanitaarista apua tarvitsevien ihmisten määrän odotetaan nousevan 5,2 miljoonaan, kun se oli vuonna 2021 4,9 miljoonaa.

Sahel

Aseellinen väkivalta ja turvattomuus lisääntyivät Sahelissa vuonna 2022. Pahiten se koski Burkina Fason, Malin ja Nigerin alueita. Pelkästään marraskuussa 2022 raportoitiin noin 419 turvallisuusvälikohtausta, joissa kuoli 1 100 ihmistä. Myös ilmastokriisi on koetellut aluetta pahoin ja esimerkiksi pitkittynyt kuivuus tekee maanviljelystä sekä karjankasvatuksesta monille mahdotonta.

Mali-asukkaat-jonottamassa-vettä-kuivuus
Vedenjakoa Malissa. Kuva: YK, OCHA

Humanitaarista apua ja suojelua tarvitsevien ihmisten määrä Burkina Fasosta, Kamerunista, Kamerunista, Tšadista, Malista, Nigeristä ja Nigeriasta muodostuvalla alueella nousee 37,8 miljoonaan vuonna 2023, joka on 3 miljoonaa enemmän kuin vuonna 2022.

Afganistan

Afganistan-tytöt-humanitaarinen-kriisi
Afganistan. Kuva: Pierre Peron/YK, OCHA

Afganistan on ajankohtaisesti yksi pahimmista paikoista naisten ja tyttöjen kannalta, sillä heidät on lähes hävitetty kouluista ja yliopistoista, työpaikoilta sekä julkisesta yhteiskunnasta. Turvallisuusvälikohtaukset ja valtiosta riippumattomien aseellisten ryhmien hyökkäykset jatkuvat.

Naispuolisia avustustyöntekijöitä koskeva vastikään asetettu kielto on vaikuttanut avustustoimintaan koko maassa. Samaan aikaan Afganistanissa on meneillään kolmas peräkkäinen vuosi, jolloin sateet ovat olleet erityisen huonoja. Lisäksi käynnissä on toinen vuosi, jolloin talous on lamaannuttavasti ollut laskussa.

Vuonna 2023 ja todennäköisesti sen jälkeen jopa kaksi kolmasosaa Afganistanin väestöstä – 28,3 miljoonaa ihmistä – tarvitsee humanitaarista apua sekä suojelua.

Jemen

Jemen-köyhyys-nälänhätä-lapset
Al Sadaqahin sairaala Adenissa, Jemenissä. Kuva: YK, OHCA

Jemenin vuosia kestänyt konflikti on johtanut ihmisten elämän ja toimeentulon ansaitsemisen hajanaiseksi. Miljoonat ihmiset elävät edelleen epätoivoisissa oloissa. Köyhyys, nälkä ja sairaudet rehottavat, näiden lisäksi terveys- ja koulutuspalvelut sekä muut peruspalvelut ovat poissa.

Vuonna 2022 avustusjärjestöt onnistuivat auttamaan keskimäärin 10,7 miljoonaa ihmistä kuukaudessa. Vuonna 2023 yli 21 miljoonaa ihmistä eri puolilla maata tulee tarvitsemaan humanitaarista apua ja suojelua.

Etelä-Sudan

Lapsia-Etelä-Sudanissa-WFP
Lapset Etelä-Sudanissa. Kuva: Marwa Awad/WFP

Vuonna 2023 humanitaariset avustustyöntekijät tarvitsivat 1,7 miljardia dollaria tavoittaakseen 6,8 miljoonaa ihmistä Etelä-Sudanissa. Ihmiset eri puolilla maata kärsivät edelleen konflikteista, väkivallasta sekä säähäiriöistä, kuten voimakkaista tulvista. Ennusteiden mukaan 8,2 miljoonaa ihmistä, eli kaksi kolmasosaa väestöstä, saattaa kärsiä vakavasta ruokaturvan puutteesta riutuneen kauden huipentumaan mennessä, eli touko-heinäkuussa.

Nigeria

Nigeria kärsii moninaisista kriiseistä, kuten turvattomuudesta sekä laajalle levinneestä nälänhädästä Koillis-Nigeriassa. Näiden vuoksi 2 miljoonaa ihmistä on joutunut siirtymään kotiseudultaan, 4,4 miljoonaa ihmistä kärsii vakavasta puutteellisesta elintarviketurvasta ja 1,7 miljoonaa lasta on akuutisti aliravittuja. Näiden lisäksi Nigeriassa koettiin viime vuonna pahimmat tulvat vuosikymmeneen, jotka koskettivat jopa yli 4 miljoonaa ihmistä.

WFP-toimisto-Nigeriassa
WFP:n varasto Nigeriassa. Kuva: Damilola Onafuwa/YK, OCHA

Tänä vuonna 8,3 miljoonaa ihmistä tulee tarvitsemaan apua. Humanitaaristen avustustyöntekijöiden tavoitteena onkin tavoittaa 5,9 miljoonaa heikoimmassa asemassa olevaa ihmistä.

Libanon

Libanonissa on ennennäkemätön talous- ja rahoituskriisi, joka vaikuttaa asukkaisiin laaja-alaisesti, myös esimerkiksi libanonilaisiin, syyrialaisiin sekä palestiinalaisiin pakolaisiin ja siirtolaisiin.

Humanitaaristen tarpeiden odotetaan kasvavan tämän vuoden aikana, noin 2,3 miljoonaa ihmistä odotetaan tarvitsevan humanitaarista tukea, kuten puhtaan veden ja sanitaation saanti.

Myanmar

Myanmar-hätäapua-kansalaisille
Hätäapua Myanmarissa. Kuva: YK, OCHA

Humanitaariset tarpeet ovat pahentuneet koko maassa, noin 17,6 miljoonaa ihmistä tarvitsee tänä vuonna apua, sillä konfliktin odotetaan jatkuvan ja aiheuttavan ennennäkemättömiä siirtolaismääriä sekä omaisuuden tuhoutumista. Maansisäisten pakolaisten määrä kasvoi jyrkästi yli 1,4 miljoonaan viime vuonna.

Puolet Myanmarin kouluikäisistä lapsista eli 4 miljoonaa lasta ei ole käynyt koulua kahteen vuoteen.

 

Syyria

Syyriassa on yli 11 vuotta kriisin jälkeen edelleen maailman suurin määrä maansisäisiä pakolaisia, 6,8 miljoonaa. Tämä on suurin määrä apua tarvitsevia ihmisiä konfliktin alkamisen jälkeen.

lapset-lumessa-Syyriassa
Lapsia lumimyrskyssä pakolaisleirillä Syyriassa. Kuva: Khaled Akacha/YK, OCHA

Syyria on yksi maailman monimutkaisimmista humanitaariset ja suojelua koskevat hätätilanteet. Vähintään 15,3 miljoonaa ihmistä odotetaan tarvitsevan humanitaarista apua vuonna 2023. Samaan aikaan konflikti jatkuu osissa maata, mikä aiheuttaa päivittäistä pelkoa hyökkäyksistä.

Kongon demokraattinen tasavalta

Koko maassa on 26,4 miljoonaa ihmistä, joista joka neljäs tarvitsee humanitaarista apua. Viime vuonna akuutti aliravitsemus koetteli 6,4 miljoonaa ihmistä, pääasiassa alle 5-vuotiaita lapsia, eikä määrä ole vähentynyt 20 vuoteen. Aseelliset selkkaukset ja törkeät ihmisoikeusloukkaukset, mukaan lukien seksuaalinen väkivalta ja lapsiin kohdistuvat loukkaukset, aiheuttavat edelleen joukkoliikkeitä. Noin 5,7 miljoonaa ihmistä on joutunut siirtymään kotiseudultaan, mikä on suurin määrä Afrikan mantereella.

  • Lue täältä miten ilmastokatastrofit ja pakolaiset liittyvät toisiinsa.
  • Lue täältä lisää humanitaarisen avun luonteista.

Uusimmat artikkelit

António Guterresin viesti koronaviruksesta