400 vuotta kestänyttä transatlanttista orjakauppaa pidetään nykyään rikoksena ihmisyyttä vastaan. Noin 12 miljoonaa miestä, naista ja lasta myytiin orjiksi, ja heitä kuljetettiin ja pidettiin Afrikan siirtokunnista Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan seilaavien laivojen kansien alla kuin tavallista kauppatavaraa.
25. maaliskuuta on joka vuosi Kansainvälinen orjuuden uhrien ja transatlanttisen orjakaupan muistopäivä. Päivän tarkoitus on kunnioittaa niitä, jotka kärsivät, kuolivat tai taistelivat raa’an orjakaupan seurauksena. Tarkoituksena on myös opettaa heidän tarinoitaan ja kasvattaa tietoisuutta rasismin ja ennakkoluulojen vaaroista. Tämän vuoden teemana on Kohdataan orjuuden ja rasismin perintö yhdessä.
1500-luvun alussa orjuus oli jo loppunut Länsi-Euroopassa, mutta tutkimusmatkailijoiden ja valloittajien tullessa Afrikkaan he huomasivat jo käynnissä olevan orjakaupan, mistä käynnistyi uusi ajanjakso.
Orjia käytettiin alun perin afrikkalaisissa kuningaskunnissa työvoimana. Orjakaupan aikakautena Länsi-Afrikka jakautui poliittisesti, ja paremmin järjestäytyneet afrikkalaiset valtiot hyökkäsivät naapurivaltioihinsa tyydyttääkseen länsimaiden kasvavan tarpeen työvoimalle. Orjakauppa muovasi Länsi-Afrikan poliittista maisemaa, sillä afrikkalaiset johtajat vaihtoivat sotavankeja, rikollisia ja sukulaisettomia henkilöitä eurooppalaisiin tarvikkeisiin kuten aseisiin, tykistöön, lasiin, tekstiileihin, tupakkaan, öljyihin, alkoholiin ja saippuoihin.
Afrikan orjakauppaa dominoivat muslimikauppiaat. Portugalilaiset toivoivat rikkovansa muslimien hallinnan afrikkalaisesta orjakaupasta, joten he rakensivat vaihtokauppapisteitä afrikkalaisiin satamiin. Seuraten Portugalin esimerkkiä myös Espanja, Ranska, Iso-Britannia, Alankomaat, Tanska-Norja, Ruotsi ja Saksa osallistuivat orjakauppaan ja Amerikan mantereen siirtoasutukseen.
Orjuudesta tuli jälleen hyväksyttyä Euroopan yhteiskunnissa, ja sen kautta oikeutettiin alueiden valloittaminen Amerikan mantereella. Eurooppalaiset käyttivät erilaista ulkonäköä ja kulttuuria oikeutuksena afrikkalaisten orjuuttamiseen. Rasismi ei aiheuttanut orjakauppaa, mutta rasismin varjolla osallistuttiin ja laajennettiin sitä. Rasismi juurtui niin syvään, että monien siirtomaiden asukkaat uskoivat, että afrikkalaiset ovat eurooppalaisia alempiarvoisempia. Rasismista tuli olennainen osa orjakauppaa mutta myös siirtomaita kokonaisuudessaan.
70 prosenttia orjista työskenteli sokeriteollisuudessa. Kun eurooppalaisten siirtokuntien alkuperäisväestö kuoli suureksi osaksi tautien, väkivallan ja rankan työn seurauksena, korvattiin heidät afrikkalaisilla. Eurooppalainen talouskasvu nojasi suuresti afrikkalaiseen orjatyövoimaan.
400 vuotta kestäneen orjakaupan aikana noin 12 miljoonaa afrikkalaista kuljetettiin amerikkalaisiin siirtokuntiin orjiksi. Noin 1,5 miljoonaa afrikkalaista kuoli merellä väkivallan, nälänhädän tai tautien seurauksena. 15% maihin selvinneistä kuoli ensimmäisen kahden vuoden aikana. Transatlanttisen orjakaupan lisäksi noin 6 miljoonaa ihmistä lähetettiin orjiksi Itämaihin ja noin 8 miljoonaa orjaa jäi työskentelemään Afrikkaan.
Orjiksi kaapattiin etenkin kyvykkäitä ja älykkäitä nuoria, mikä johti siihen, että Afrikka joutui poliittiseen ja sosiaaliseen sekasortoon, nälänhätään ja taloudelliseen ahdinkoon nuoren työvoiman kadotessa.
Orjat joutuivat kokemaan vangitsijoidensa käsissä raakaa väkivaltaa sekä terroria. Heidän piti usein odottaa vankeudessa vaihtokauppapisteillä jopa kuukausia ennen heidän matkaansa Atlantin yli. Ylityksen aikana orjat kahlittiin toisiinsa vierekkäin laivankannen alle, missä heillä ei ollut lähes laisinkaan tilaa liikkua.
Afrikkalaiset vangit vastustivat orjuutustaan kirjoittamalla protestikirjeitä, muistelmia kokemuksistaan, vetoomuksia orjuutta vastaan ja osallistumalla orjien kapinoihin. Vuoden 1791 kapina Ranskan siirtomaassa Saint-Dominguessa johti Haitin perustamiseen vuonna 1804, josta tuli ensimmäinen afrikkalaisten johtama valtio Uudessa maailmassa. Sen perustuslaki takasi Afrikan kansalaisuuden, ja siitä tuli sen vuoksi toivon symboli orjille ja muille orjuuden vastustajille.
Transatlanttisen orjakaupan jättämät arvet ovat vaikea parantaa, sillä orjakauppa näkyy yhä sosiaalisissa epäoikeudenmukaisuuksissa. Afrikkalaisten orjien jälkeläisiä löytyy joka puolelta maailmaa, ja he muodostavat usein yhteiskuntien köyhimmät ja syrjäytyneimmät ryhmät. Heillä on harvoin pääsyä laadukkaaseen koulutukseen, terveydenhuoltoon, asutukseen tai sosiaaliturvaan.
Yhdistyneet Kansakunnat ovat omistaneet vuodet 2014-2024 afrikkalaiselle perinnölle auttaakseen orjien ja afrikkalaisten jälkeläisiä. Vuosikymmenen tarkoitus on kestävän kehityksen tavoitteiden mukaisesti juhlistaa afrikkalaisten jälkeläisiä sekä edistää sosiaalista oikeudenmukaisuutta, syrjimätöntä politiikkaa, ihmisoikeuksia, kukoistavampia yhteisöjä sekä poistaa rasismi ja suvaitsemattomuus.