Covid-19: Guterresin mukaan nationalismia ja populismia voidaan pitää epäonnistuneina

YK:n pääsihteerin mukaan maailma on kohtaamassa uudelleen vuoden 1945 tilanteita ja tapahtumia. Hänen mukaansa populismin ja nationalismin kautta ei olla onnistuttu vastaamaan covid-19 pandemiaan.

Katsauksessaan yleiskeskustelun alussa Guterres sanoi, että koronapandemia on kriisi, jollaista ei ole aiemmin kohdattu.

”Koronaviruksen myötä hälytyskellot ovat alkaneet soimaan, ja samalla virus on kenraaliharjoitus tulevaisuuden haasteita varten”

Ensimmäistä kertaa Yhdistyneiden Kansakuntien historiassa valtioiden ja hallitusten johtajat ja ministerit eivät ole fyysisesti läsnä vuosittaisessa keskustelussa, sillä pandemiasta johtuen heidän puheensa on ennalta nauhoitettu.

”Maailma on tällä hetkellä oudossa tilanteessa ja ylösalaisin käännettynä, mutta yleiskokouksen tyhjä kokoussali on silti yksi oudoimmista tilanteista, mitä pandemian myötä eteen on tullut”

”COVID-19-pandemia on muuttanut yleiskokouksen luonteen erilaiseksi, osin tunnistamattomaksi. Samalla pandemia on tehnyt yleiskokouksesta entistäkin tärkeämmän”, Guterres totesi.

Hän vertasi tilannetta YK:n perustamisvuoteen 1945.

”He, jotka rakensivat YK:n 75 vuotta sitten, ovat käyneet läpi pandemian, maailmanlaajuisen masennuksen, kansanmurhan ja maailmansodan. He tiesivät eripuraisuuden hinnan ja ykseyden arvon.

Vastaukseksi kehittyi visio, joka on sisällytetty YK:n peruskirjaan. Lähtökohtana on maailmanlaajuinen solidaarisuus. Guterresin mukaan ”populismi ja nationalismi ovat epäonnistuneen ja usein pahentaneet sioita”.

Guterres varoitti nationalistisesta lähestymistavasta liittyen covid-19 rokotuksiin.

”Ilmeisesti tietyt maat ovat tekemässä sopimuksia eri lääkefirmojen kanssa, jotta heidän tuotteensa tulisi käyttöön ensisijaisesti omille kansalaisille. Tällainen nationalistinen lähestymistapa on epäoikeudenmukainen, mutta myös tuhoisa toteuttajalleen.Meistä kukaan ei ole turvassa ennen kuin kaikki olemme turvassa.”

Guterres maalasi synkän kuvan maailmasta ja totesi, että COVID-19 on paljastanut maailman haurauden esimerkiksi kasvavan eriarvoisuuden ja ilmaston osalta. Pandemia on lisännyt yhteiskunnallisia erimielisyyksiä ja rehottavaa korruptiota.

”Pandemia on vahvistanut epäoikeudenmukaisuutta ja pyyhkinyt pois vuosikymmenien edistyksen. Ensimmäistä kertaa 30 vuoden aikana köyhyys on lisääntynyt ja inhimillisen kehityksen indeksin indikaattorit ovat laskeneet. Olemme luisumassa väärille raiteille kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamisessa.”

Puheessaan pääsihteeri muistutti, että hän on vaatinut pandemian myötä tulitaukoa

”Tänään vetoan kansainvälisen yhteisöön, jotta tämä tavoite toteutuisi tämän vuoden loppuun mennessä. Meillä on täsmälleen 100 päivää aikaa. Pandemian aikaisissa konflikteissa voi olla vain yksi voittaja: itse virus.”

Yleiskeskustelu alkoi tänään Brasilian puheella, jota seurasi isäntämaa Yhdysvallat.

Seuraa yleistä keskustelua täällä: https://gadebate.un.org/generaldebate75/en/

Uusimmat artikkelit

António Guterresin viesti koronaviruksesta