COVID-19: ”Olen selviytynyt aivan kaikesta, enkö vain?”

Islannin Bolungarvíkin kylässä 102-vuotias nainen on toipunut koronaviruksesta.

Helga Guðmundsdóttir syntyi vuonna 1917, ja nyt hän on ollut huhtikuun alusta saakka karanteenissa vanhainkodissa. Hänen lapsenlapsi Agnes Veronika Hauksdóttir ei ole enää moneen vuoteen työskennellyt terveydenhuollossa, mutta COVID-19-pandemian kiihtyessä myös Agnes Veronika halusi auttaa. Hän värväytyi apuhoitajien joukkoon, jotka hoitavat koronavirustartunnan saaneita ikäihmisiä Bergin vanhainkodissa, eli samaisessa paikassa, jossa myös hänen tartunnan saanut isoäiti asuu.

”Suoraan sanottuna en varmaan tiennyt edes mitä sana karanteeni tarkoittaa”, Agnes Veronika kertoo haastattelussaan UNRIC:lle, ”yllätyin, että isoäitini sen sijaan tiesi.”

Helga Guðmundsdóttirin taustan tietäen ei tule kuitenkaan yllätyksenä, että hän tietää tasan tarkkaan mitä karanteeni tarkoittaa. Helga oli vain yksi vuotias, kun edellinen maailmanlaajuinen pandemia levisi Islantiin. ”Hän on puhunut paljon espanjantaudista. Hänen setänsä oli karanteenissa maatilalla, jossa hän varttui.”

 The fishing village Bolungarvík
Kalastuskylä Bolungarvík. KUVA: Diego Delso/CC BY-SA

Helga syntyi ensimmäisen maailmansodan aikana ja Tanskan kansalaisena, sillä Islanti ei ollut silloin vielä itsenäistynyt. Toisen maailmansodan jälkeen Helga asui Bolungarvíkissa, jossa asukkaita on vain 1000. Bolungarvíkiin hän muutti tavattuaan elämänsä rakkauden, paikallisen merimiehen, ja menikin tämän kanssa naimisiin.

Helga sai lapsen, ja lapsen ollessa vasta kaksi viikkoa vanha, Helgan tuberkuloosi uusiutui. Hän joutui muuttamaan parantolaan, jossa hän joutui viettämään kaksi kuukautta erossa vastasyntyneestä lapsestaan.

Helga kuitenkin selviytyi tuberkuloosista eli ”valkoisesta kuolemasta”, ja onkin ollut terve lähes koko ikänsä. Hänen aviomiehensä kuoli Helgan ollessa 90-vuotias, ja tällöin he elivät vielä kotonaan. 98-vuotiaana Helgaa pidettiin liian hyväkuntoisena vanhainkotiin.

Lopulta tiedossa oli muutto vanhainkotiin, jossa hän myöhemmin monien muiden tavoin sai koronavirustartunnan. ”Ajattelin tämän olevan tässä, kun hänellä todettiin 38 asteen kuume”, hänen lapsenlapsensa sanoo, ”hän olikin vuoteenomana vain yhden päivän, mutta kärsi lisäksi vatsakivuista. Hän on niin voimakas, hän tuolloinkin pakotti itsensä juomaan.”

Helga and Agnes looki forward to the 103d birthday 17 May. Photo: Jóhannes Kr. Kristjánsson.
Helga ja Agnes Veronika odottavat innolla Helgan 103-vuotissyntymäpäivää. KUVA: Jóhannes Kr. Kristjánsson.

Vanhainkodin hoitohenkilökunta, mukaan lukien Helgan lapsenlapsi, on joutunut pitämään yllään suojavarusteita hoitaessaan potilaita. Nyt kaikki vanhainkodin asukkaat ovat kuitenkin julistettu koronavirus-vapaiksi, joten hoitotyöntekijöiden täytyy pitää päällään vain naamamaskeja ja hanskoja. ”Läkähdyin töissä, sisällä oli 40 astetta ja vaikea työskennellä”, Agnes Veronika kertoo. Myös muut sukulaiset kerääntyivät päivittäin vanhainkodin ulkopuolelle hurraamaan ja lähettämään terveisiä.

Helga on äärimmäisen määrätietoinen ja voimakastahtoinen, mutta Agnes Veronika on varma siitä, että salaisuus Helgan pitkään ikään on hänen positiivisuutensa. ”Hän on aina positiivinen ja nauraa paljon. Olen varma, että tämä on auttanut pysymään terveenä ja selviytymään koronaviruksesta.”

”Olen selviytynyt avain kaikesta, enkö vain?” Helga Guðmundsdóttir kertoo television kuvausryhmälle muistellessaan elämäänsä. Helga on nähnyt maansa itsenäistymisen, kaksi maailmansotaa, kylmän sodan, kaksi pandemiaa ja selviytynyt kahdesti ”valkoisesta kuolemasta”.

Helga kertoo odottavansa 103-vuotissyntymäpäiväänsä, joka on 17. toukokuuta. ”Nyt jos koskaan on aihetta juhlaan”, Agnes Veronika sanoo.

Uusimmat artikkelit

António Guterresin viesti koronaviruksesta