COVID-19 voi mullistaa koko työelämän tulevaisuuden

COVID-19-pandemian aikana satojen tuhansien eurooppalaisten on yllättäen täytynyt tukeutua etätyöskentelyyn. Tämä yllättävä kokemus tulee ”vaikuttamaan pitkäaikaisesti”, kertoo etätyöskentelyn asiantuntija.

”Olen monia vuosia sanonut, että etätyö on tulevaisuutemme. Kun jouduimme lukituksi koteihimme, jouduimme totuttelemaan etätyöhön yllättäen ja ilman minkäänlaista valmistelua. Siitä huolimatta etätyöskentely on toiminut”, kertoo Kansainvälisen työjärjestön ILO:n asiantuntija Jon Messenger. Hän on myös ollut tekemässä monia tutkimuksia etätyöstä.

Organisaatioiden ja yritysten johtajat sekä työntekijät olivat aluksi hyvin vastahakoisia etätyöskentelyyn, mutta Messenger uskoo, että ihmiset lämpenevät vielä etätyöskentelylle.

”Silloin kun etätyölle ei ole konkreettisia esteitä, sitä hankaloittaa eniten työpaikkojen johtajat. Johtajuuden kulttuurin täytyy muuttua toden teolla kaikissa organisaatioissa ja yrityksissä”, Messenger selittää.

etätöitä
COVID-19-pandemian aikana satojen tuhansien eurooppalaisten on yllättäen täytynyt tukeutua etätyöskentelyyn.

Tukea ja luottamusta
”Välillä esimiehet luottavat pelkästään läsnäoloon ja siihen, että ihmiset ovat toimistossa läsnä. Läsnäolo ei kuitenkaan takaa tuloksia. Työntekijöiden läsnäolon priorisointi täytyy unohtaa, ja sen sijaan miettiä selkeä visio halutuille tavoitteille ja sille, miten tuloksia voidaan mitata”, Messenger jatkaa.

Asiantuntijan mukaan etätyössä on kaksi olennaista asiaa: tuki, jota täytyy olla saatavilla ja luottamus.

”Luottamus on avain ja perusta etätyölle. Sitä tarvitaan johdon ja työntekijöiden välille, työntekijöiden ja heidän ohjaajien välille sekä yksittäisten työkaverien välille.”

Messenger huomauttaa, että etätyön menestys riippuu myös siitä, miten siihen osataan valmistautua. Messenger onkin julkaisemassa ohjekirjan, joka auttaa yrityksiä ja työntekijöitä sopeutumaan etätyöhön.

”Yritysten ja työntekijöiden on täytynyt sopeutua etätyöskentelyyn kriisin aikana, jonka vuoksi aivan ensimmäisenä haasteena on ollut saada toimivat yhteydet ja varmistaa, että kaikilla on oikeat työkalut ja tieto, miten käyttää niitä”, sanoo Messenger.

Hänen mielestään työntekijöillä täytyy olla mahdollisuus työskennellä silloin ja siten, miten heille sopii, sillä tällä voidaan maksimoida tuotteliaisuus. Työntekijöiden täytyy kuitenkin osata säilyttää tasapaino yksityiselämän ja työajan välillä. ”Etätyön hyvä puoli on sen joustavuus, mutta etätyöstä täytyy myös pystyä irtautumaan.”

work from home
Luottamus on avain ja perusta etätyölle.

Irtautumisen oppiminen
”Etätyöskentely ei vähennä tuotteliaisuutta, vaikka moni niin uskookin. Ihmisillä on todellisuudessa taipumus työskennellä pitempään, kun he eivät ole toimistolla. Tämä johtuu esimerkiksi siitä, että heidän ei tarvitse käyttää aikaa liikkumiseen paikasta toiseen, ja he haluavat todistaa olevansa yhtä tehokkaita kuin toimistolla ollessaan”, Messenger sanoo.

Jokaisen täytyy opetella, milloin työajasta täytyy irtautua. ”Parasta on, jos käytettävissä on jonkinlainen tila, kuten toimisto tai huoneen nurkkaus, joka on omistettu töille. Itsekuri on myös tärkeässä roolissa, sillä sen avulla saa sammutettua tietokoneen ja lopetettua sähköpostien lukemisen”, Messenger selittää.

tietokone
Työntekijöillä täytyy olla mahdollisuus työskennellä silloin ja siten, miten heille sopii, sillä tällä voidaan maksimoida tuotteliaisuus.

Joustavuus
”Tulevaisuudessa kehittyy myös varmasti erilaisia paikkoja työskennellä, olivatpa ne sitten lähellä kotia tai esimerkiksi jaettuja työtiloja”, Jon Messenger lisää. Hän on ollut mukana kirjoittamassa Euroopan Unionille tutkimusta työskentelystä missä tahansa, milloin tahansa.

ILO:n asiantuntijan mukaan optimaalinen määrä etätyölle olisi luultavasti kahdesta kolmeen päivään viikossa. Myös fyysinen läsnäolo on tärkeää, jottei työntekijät jää työyhteisön ulkopuolelle.

”Jotkut ovat itsenäisempiä ja sopeutuvat hyvin pitkien matkojen matkustamiseen ja silti ovat todella tuotteliaita. Jutun jujuna on joustavuus, ja jokaisen huolettomuus. Tällöin kaikille tarjoutuu parhaat mahdolliset olosuhteet toteuttaa annetut työtehtävät”, Messenger toteaa.

 

Uusimmat artikkelit

António Guterresin viesti koronaviruksesta