Jättiläisruokki tapettiin sukupuuttoon — taustalla opetustarina koskien biodiversiteettia

Maailman johtajat ovat kokoontuneet 30. syyskuuta YK:n yleiskokouksen yhteydessä keskustelemaan toimista, joita tarvitaan biodiversiteetin turvaamiseksi. Biodiversiteetin osalta on kiinnostavaa paneutua tutkimukseen, joka osoittaa, että 1800- luvulla jättiläisruokki tapettiin sukupuuttoon ilman, että kukaan heristi asialle sormeaan.

Nyt kun sukupuutot ovat merkittävästi yleistyneet, on hyvä hetki paneutua kyseisen lajin tarinaan ja arvioida sen kohtaloa aiempaa perusteellisemmin.

Jättiläisruokki oli suhteellisen tavanomainen näky Pohjois-Atlantin alueella aina 1800-luvulle saakka. DNA-tutkimuksessa on äskettäin todettu, että yksilö Belgian kuninkaallisessa luonnontieteellisessä instituutissa Brysselissä on todennäköisesti ollut maailman viimeisin jättiläisruokki. Kyseinen yksilö otettiin kiinni islannissa vuonna 1844.

Täytettyä jättiläisruokkia on säilytetty Belgian kuninkaallisessa tiedemuseossa, joka on kivenheiton päässä Euroopan unionin toimielimistä Brysselissä. Jos kyseinen jättiläisruokki jostakin syystä heräisi eloon, ei se kuitenkaan voisi liittyä lentämällä muiden Euroopan parlamentin läheisyydessä lentelevien lintujen joukkoon. Tämä siksi, että jättiläisruokki oli taitava uimari, mutta lentää se ei voinut. Jättiläisruokki myös käveli hieman hankalanoloisesti.

Kolme islantilaista,  Jón Brandsson, Ketill Ketilsson ja Sigurður Ísleifsson, kiipesivät kesällä 1844 Islannin lounaisrannikon edustalla olevalle Eldey-saaren kalliolle, he havaitsivat kaksi jättiläisruokkia, jotkaEldey vuori vaikuttivat ilmeisen helpoilta saaliilta.

”Se oli uskomatonta, he vain istuivat siellä melko ylvään näköisinä”, Ketill Ketilsson on kertonut myöhemmin Iso-Britannialaisille tutkijoille John Wolleylle ja Alfred Newtonille. Tutkijat vierailivat Islannissa vuonna 1858 tarkoituksenaan etsiä kyseisiä jättiläisruokkia, jotka tapasivat oleilla saarella, ikään kuin viimeisessä turvapaikassaan.

Haastattelemalla paikallisia maanviljelijöitä ja kalastajia, tutkijoille selvisi, että vaivannäkö oli kuitenkin turhaa. Heille kerrottiin, että viimeiset jättiläisruokit oli tapettu 14 vuotta aiemmin. Ilmeisesti tämä johtui siitä, että linnut haluttiin museonäytteiksi. Cambridgen yliopiston kirjastossa pidettävissä tiedelehdissä kerrotaan yksityiskohtaisesti viimeisen jättiläisruokin tappamisesta. Jättiläisuokki siis tapettiin sukupuuttoon

Syylliset sukupuuton taustalla

Islannin yliopiston antropologian professori Gísli Pálsson, joka on uuden jättiläisruokkeja koskevan kirjan kirjoittaja, varoittaa syyttelemästä viimeisten jättiläisruokkien tappajia. Hän myöntää, että kertomus viimeisestä jättiläisruokista kiinnitti hänen huomionsa, mutta kokee, että sukupuutto on kuitenkin nähtävä prosessina.

”Kertomus on hyvin dramaattinen ja osittain siksi kiinnostuin siitä. Viimeisten tappajien syyttäminen ja heihin keskittyminen olisi kuitenkin liian yksiselitteistä. Jättiläisruokin tapauksessa merkittävä sukupuutto tapahtui Newfoundlandissa 1700-luvulla. Se, mitä Islannissa tapahtui on siten vain osa kokonaisuutta”, professori Pálsson kertoo.

Pálsson kiinnostui kyseisistä linnuista kuullessaan olemassa olevasta kertomuksesta koskien viimeisten jättiläisruokkien tappamista.

Tämän pohjalta on syntynyt kirja “Jättiläisruokin monimutkainen sukupuutto”. Kirja on julkaistu islannin kielellä, mutta toivottavasti se julkaistaan myöhemmin myös englanniksi.

”Olen ollut kiinnostunut ympäristöasioista monien vuosien ajan. Viime aikoina huomioni on kiinnittynyt erityisesti ilmaston lämpenemiseen ja siihen, miten se vaikuttaa planeetan elämään ja esimerkiksi lintuihin”, professori Pálsson sanoo. ”Minusta jättiläisruokin tapaus on näkökulmallisesti kiinnostava tapaus suhteessa lajien katoamiseen”, hän lisää.

”Kun olin noin puolivälissä kertomusta, tajusin, että tämä on osa paljon suurempaa draamaa. Siinä sukupuuton näkökulma on keskiössä”, Gísli Pálsson muotoilee.

Islannin jättiläisruokkeja koskeva tapaus tapahtui vuonna 1858, jolloin Charles Darwin ja Alfred Russell Wallace olivat aikeissa esitellä evoluutioteoriansa. John Wolley kuoli pian Islannin operaation jälkeen, mutta Newtonille kehkeytyi pakkomielle suhteessa jättiläisruokkiin ja lajien sukupuuttoon kuolemiseen.

Newton tapasi Darwinin aikanaan useastikin ja he ovat varmasti keskustelleet aiheesta. Newton teki johtopäätöksen, että sukupuuttoja voidaan yrittää estää, ja hänestä tulikin myöhemmin yksi luonnonsuojelun ja lintujen suojelun pioneereista Iso-Britanniassa.

Tarkoituksena sukupuuttoon kuolleiden lajien palauttaminen vai menneistä oppiminen?

Museoissa on säilytetty munia, höyheniä, ihoa ja suolistoa, joten on olemassa paljon säilytettyä DNA:ta. Tämä on herättänyt tiedemiesten keskuudessa edelleen käynnissä olevia keskusteluja jättiläisruokin palauttamisesta.

On kuitenkin väitetty, että olisi viisaampaa oppia lajin kohtalosta, kuin kuluttaa rahaa ja energiaa lajin palauttamiseen.

Monet linnut ovat vakavasti uhanalaisia”, Pálsson sanoo.

”Ihmiset puhuvat uudesta joukkosukupuutosta. Tämän uhan myötä meidän tulee kysyä itseltämme, että mikä on sukupuutto, mitä todella tapahtuu ja miten voimme välttää lajien sukupuuttoon kuolemisen”, hän sanoo.

Pálsson on kotoisin vestmannasaarilta, samalta alueelta kuin Eldey-kallio, jossa viimeiset jättiläisruokit kokivat kohtalonsa. Hänen kotikaupungin vaakuna on lunni, jonka nähdään olevan vaarassa kuolla sukupuuttoon.

Katso lisää täältä: https://www.unep-aewa.org/fi/news/puffins-risk-extinction-across-europe

”Mielestäni on hyvin todennäköistä, että melko monet lajit häviävät lähivuosikymmeninä, mukaan lukien lunni”, hän arvioi.

Islannissa toinen lintu, joka voi viranomaisten mukaan kadota paikallisesti, on korppi. Toivottavasti korppi, muinainen pohjoismainen viisauden lintu, innostaa maailman johtajia ryhtymään toimiin luonnon monimuotoisuuden suojelemiseksi ja lajien sukupuuttoon kuolemisen estämiseksi ennen kuin se on liian myöhäistä.

Uusimmat artikkelit

António Guterresin viesti koronaviruksesta