Naisiin kohdistunut väkivalta lisääntynyt jopa 83 prosentilla

Naisiin ja tyttöihin kohdistuvien väkivaltatapausten määrä kasvoi jopa 83 % 12 maassa, joita Yhdistyneet kansakunnat on seurannut vuosina 2019-2020. YK:n pääsihteeri António Guterresin mukaan poliisille ilmoitetut tapaukset kasvoivat 64 %. Samaan aikaan tapaukset, joista eri laitoksille ilmoitettiin, kasvoivat 83 %.

Guterres kertoo Pariisissa 30.6.- 2.7. pidetyn The Generation Equality Forum -tapahtuman kirjoituksessaan, että täydellisten tietojen kerääminen ja arviointi vie aikaa, mutta suuntaukset ovat silti selkeät.

”Pandemian ensimmäisinä kuukausina Yhdistyneet kansakunnat ennustivat, että

Naiset
Naiset kärsivät parisuhdeväkivallasta ympäri maailmaa, erityisesti koronakriisin aikana. Kuva: Ben White/Unsplash

karanteenit ja sulkutilat voivat lisätä jopa 15 miljoonaa sukupuoleen perustuvaa väkivaltatapausta joka kolmas kuukausi. Valitettavasti nämä ennusteet näyttävät tulleen toteen”, pääsihteeri kommentoi.

Sukupuolten tasa-arvon foorumi on merkittävä sukupuolten tasa-arvon kannalta. Se on kohtaamispaikka, joka kokoaa maailman hallitukset, yritykset ja muutoksentekijät keskustelemaan kunnianhimoisista investoinneista ja tavoitteista.

Guterres sanoo, että pandemian aikana väkivaltainen misogynia kuten perheväkivalta, seksuaalinen hyväksikäyttö, ihmiskauppa, lapsiavioliitot, naisten sukuelinten silpominen ja seksuaalinen häirintä verkossa, on kukoistanut.

Koronakriisin ensimmäisinä kuukausina yhteydenotot auttaviin puhelimiin lisääntyivät keskimäärin 60 % Euroopan unionissa. Perussa seksuaalisen väkivallan vihjelinjaan soitetut puhelut melkein kaksinkertaistuivat vuonna 2020 edellisvuoteen verrattuna. Thaimaan sairaaloissa perheväkivallan kriisiyksiköissä vierailevien asiakkaiden määrä oli huhtikuussa 2020 yli kaksinkertaistunut.

”Tällaiset tilastot kertovat naisiin ja tyttöihin kohdistuvan väkivallan epidemiasta”, Guterres kirjoittaa ja lisää: ”Ennen pandemiaa Maailman terveysjärjestö arvioi, että joka kolmas nainen elinaikanaan kokee miesten tekemää väkivaltaa.”

Hieman yli vuosi sitten Guterres puhui kotirauhan puolesta. Hän pyysi kaiken väkivallan lopettamista sekä sota-alueilla, että ihmisten kodeissa. Rauhan kautta ihmiset voisivat kohdata pandemian yhdessä.

Yli 140 maata ilmaisi tukensa Guterresin ajatukselle. Noin 800 toimenpidettä onkin hyväksytty 149 maassa, ja näistä suurin osa keskittyi lisämään suojaa, oikeusapua, pääsyä palveluihin.

”Kuitenkin monissa maissa nämä toimet ovat olleet rajattuja sekä lyhytaikaisia. Asiaa pahentaa se, että jotkut maat vetäytyvät päätöksistään tai seisovat, kun väkivaltaa kohdistetaan naisiin. Väkivaltaa samalla myös kohdistetaan ihmisoikeuksien puolustajiin, jotka protestoivat näitä vetäytymistoimenpiteitä vastaan”, Guterres sanoo.

Guterres tuo kuitenkin myös esille naisiin ja tyttöihin kohdistuvan väkivallan poistamiseen tähtäävän YK:n ja EU:n Spotlight-aloitteen, ja sen onnistumisen. Spotlight on pääsihteerin mukaan tuottanut merkittäviä tuloksia jo 25 maassa.

”Jopa 84 eri lakia ja käytäntöä naisten ja tyttöjen suojelemiseksi hyväksyttiin tai vahvistettiin eri maissa. Syyllisten syytteeseenpano on noussut 22 prosenttia. Noin 650 000 naista ja tyttöä on nyt saanut tarvitsemiaan palveluja sulkutiloista ja liikkumisrajoituksista huolimatta”, Guterres lisää.

Uusimmat artikkelit

António Guterresin viesti koronaviruksesta