Naisrauhanturvaajat = avain kestävään rauhaan

YK:n rauhanturvaajat kaikkialla maailmassa joutuvat päivittäin kohtaamaan erilaisia haasteita, eikä koronaviruspandemia ole helpottanut tilannetta laisinkaan. Normaalien työtehtävien lisäksi rauhanturvaajien täytyy tukea ja suojella kohdemaiden ihmisiä koronavirukselta, mikä ei ole helppo tehtävä.

Naisrauhanturvaajia tarvitaan tällä hetkellä enemmän kuin koskaan ennen, sillä on kriittisen tärkeää, että kaikki yhteiskunnan jäsenet ovat edustettuna rauhanturvaamisoperaatiossa.

”Monet naiset eivät halua jutella miesten kanssa”, kertoo Malilla MINUSMA:ssa työskentelevä tanskalainen rauhanturvaaja Lisbeth Pedersen haastattelussaan UNRIC:lle, ”Se tarkoittaa sitä, että ilman naisia, jotka voivat keskustella naisten ja lasten kanssa, puolet Malin väestöstä jää rauhanturvaamisoperaation ulkopuolelle.”

”Meillä on mahdollisuus saada informaatiota, jota miehillä ei ole”, YK:n UNMISS poliisijoukoissa Etelä-Sudanissa oleva rauhanturvaaja Katrine Seland kertoo UNRIC:lle.

”Naisrauhanturvaajat tuovat tietynlaista balanssia myös meidän keskinäiseen työyhteisöömme”, Libanonissa palveleva suomalainen Katariina Lausto sanoo haastattelussaan UNRIC:lle.

Toukokuun 29. päivä on Kansainvälinen YK:n rauhanturvaajien päivä. KUVA: yksityinen

Toukokuun 29. päivä on Kansainvälinen YK:n rauhanturvaajien päivä, ja tämän vuoden teemana on Naisrauhanturvaajat: avain rauhaan. Teemalla halutaan korostaa naisten keskeistä roolia rauhanturvaamisoperaatioissa, ja se on sopivasti YK:n turvallisuusneuvoston 1325 päätöksen 20. vuosipäivänä. Päätös 1325 ottaa kantaa naisten, rauhan ja turvallisuuden suhteeseen.

”Naisrauhanturvaajat ovat välttämättömiä koronaviruksen vastaisessa taistelussa jo valmiiksi hankalissa olosuhteissa. He voivat levittää radiossa paikallisen terveydenhuollon ohjeita, toimittaa välttämättömiä ennaltaehkäisyn tarvikkeita yhteisöille ja tukea paikallisten rauhanrakentajien hankkeita”, YK:n pääsihteeri António Guterres kertoi videoviestissään.

Myös Katariina kertoo, että sekä rauhanturvaajien että paikallisten terveydestä huolehditaan. ”Olemme partioineet kumihanskat kädessä ja maskit naamalla. Etenkin käsienpesun ja sosiaalisen eristäytymisen tärkeyttä painotetaan. Omalla esimerkillä pyrimme siihen, että koronavirus katoaa alueelta.”

naisrauhanturvaaja
Naiset otetaan usein myös kohdemaissa hyvin vastaan. KUVA: yksityinen

”Mikään ei tee tästä meille vaikeampaa”
Tällä hetkellä YK:n rauhanturvaamisen sotilasjoukoista naisia on 4,7% ja poliisijoukoista 10%. Tavoitteena on, että vuoteen 2028 mennessä sotilasjoukoista 15% ja poliisijoukoista 20% on naisia.

Ruotsalainen rauhanturvaaja Lotta Sjunnesson kannustaa naisia hakemaan YK:n rauhanturvaajaksi. ”Mikään ei tee tästä meille vaikeampaa”, Etelä-Sudanissa palveleva rauhanturvaaja Sjunnesson kertoo. ”Sinun ei pidä ajatella, että sinulla olisi huonommat mahdollisuudet, koska olet nainen.”

”En ole koskaan kokenut sukupuoltani hidastavana tekijänä, päinvastoin. Minut on otettu hyvin vastaan ja on kohdeltu samalla lailla kuin mieskollegoita”, Katariina Lausto sanoo.

Naiset otetaan usein myös kohdemaissa hyvin vastaan. ”Kun olemme ulkona partioimassa tai tarkkailemassa, ihmiset hymyilevät ja vilkuttavat meille”, Katariina kertoo ”He ovat otettuja siitä, että myös naisia on rauhanturvaajina.”

Katariina myös muistelee paikallisten vieraanvaraisuutta ja lämpöä, jota hän on naisrauhanturvaajana kokenut. ”Kerran paikallinen nainen vain pussaili poskelle ja halasi minua, sillä hän halusi toivottaa minut tervetulleeksi kylään. Tällainen vieraanvaraisuus pysäyttää joka kerta.”

infotaulu

Pohjoismaat tasa-arvon asialla
Pohjoismaista ruotsista tulee eniten YK:n rauhanturvaajia. Heillä on tällä hetkellä 288 aktiivista rauhanturvaajaa ja naisia näistä on 56. Suurin osa Ruotsin rauhanturvaajista on Malissa, mutta heitä on myös Etelä-Sudanissa, Kongon demokraattisessa tasavallassa, Intiassa, Pakistanissa, Somaliassa, Kolumbiassa, Kyproksella ja Jemenissä. UNMISS:ssa ja MONUSCO:ssa on etenkin hyvä sukupuolten tasapaino, sillä toisessa on 12 naista ja 12 miestä ja toisessa kuusi miestä ja viisi naista.

Myös Suomesta tulee perinteisesti rauhanturvaajia. 231 työskentelee ”sinikypäränä”, ja näistä 18 on naisia. Suomi edustaa yhdeksässä eri missiossa, mutta eniten suomalaisia on Libanonissa.

Tanskalaisia rauhanturvaajia on tällä hetkellä 98, joista 9 on naista. Tanskalaisia on esimerkiksi Malissa, Etelä-Sudanissa, Israelissa ja Syyriassa.

Norjalaisia rauhanturvaajia on 61, ja naisia näistä on 13. Suurin osa heistä palvelee UNMISS:ssa ja MINUSMA:ssa.

Islannilla, jolla ei ole armeijaa, ei ole myöskään yhtäkään YK:n rauhanturvaajaa tällä hetkellä.

Vuodesta 1948 alkaen yli miljoonaa ihmistä on palvellut YK:n rauhanturvaajana ja yli 3 900 ihmistä on menettänyt henkensä palveluksessa ollessaan. Yhteensä YK:n rauhanturvaajia on tällä hetkellä yli 95 000, ja he jakautuvat 13 eri missioon.

 

 

 

Lisää tietoa saat täältä:

Kansainvälinen YK:n rauhanturvaajien päivä

Rauhanturvaaminen YK:ssa

Miten hakea vapaaehtoiseksi YK:n rauhanturvaamiseen

YK:n pääsihteeri António Guterresin viesti rauhanturvaajien päivälle

Uusimmat artikkelit

António Guterresin viesti koronaviruksesta