Köyhää ja vuoristoista Nepalia on koeteltu paljon viime vuosina. Kolme valtavaa maanjäristystä riepottelivat maata vuonna 2015. Nyt monien muiden maiden tavoin, COVID-19 on pakottanut koko maan sulkuun. Vuonna 2015 Vibeke Andrea Sefland oli juuri kiipeämässä Himalajalla, kun ensimmäinen maanjäristys alkoi. Nyt YK:n entinen rauhanturvaaja Vibeke pitää orpokotia Nepalin katulapsille Kathmadussa.
Kahdeksan kymmenestä maailman korkeimmasta vuorenhuipusta sijaitsee Nepalissa. Norjan asevoimien kapteeni ja yksi maailman kokeneimpia naisvuorikiipeilijöitä, Vibeke Andrea Sefland, lopetti YK:n rauhanturvaajan tarkkailutehtävät Golanin kukkuloilla viisi vuotta sitten. Hän halusi toteuttaa pitkäaikaisen unelmansa eli kiivetä maailman korkeimmalle vuorelle Mount Everestille.
Vibeke ja hänen ryhmänsä olivat 25. huhtikuuta 2015 kolmen vuoren Mount Everestin, Lhotsen ja Nuptsen välisellä jäätiköllä yli 6000 metrin korkeudessa, kun heidän koko ympäristönsä alkoi täristä.
”Kuulin ensimmäiseksi, kuinka Everestiltä oli tulossa lumivyöry. Sen jälkeen luulin kuulevani Nuptselta kaiun lumivyörystä, mutta kyseessä ei ollut vain kaiku. Myös sieltä oli tulossa lumivyöry, ja molemmat niistä tulivat suoraan meitä kohti”, Vibeke kertoo haastattelussaan UNRIC:lle.
Hän ei vielä tuolloin tiennyt, että lumivyöryjen syynä oli maanjäristys. Hänen ryhmällään oli onni matkassa, sillä vaikka lumivyöry pyyhkäisi heidät mukanaan, ei heille käynyt mitään lumen ollessa niin kevyttä. Toiset eivät olleet yhtä onnekkaita. Tuona päivänä Mount Everestillä tai sen läheisyydessä kuoli 22 ihmistä ja 100 loukkaantui.
Ollessaan korkealla vuorella Vibeke ja hänen ryhmänsä eivät tienneet, miten paljon tuhoa maanjäristykset olivat saaneet aikaan Nepalin kaupungeissa ja kylissä. Melkein 9000 ihmistä kuoli ja 23 000 loukkaantui. Kokonaisia kyliä tuhoutui. Kolme miljoonaa ihmistä menettivät kotinsa ja 700 000 joutui köyhyyslinjan alapuolelle.
”Elimme omassa kuplassamme. Emme tienneet laisinkaan, mitä oli juuri tapahtunut”, Vibeke kertoo.
Apuna maailman ruokaohjelmalle
Maanjäristysten jälkeen Vibeke halusi jäädä Nepaliin auttaakseen maata pääsemään takaisin jaloilleen. Hänellä on kokemusta monenlaisista paikoista ja tehtävistä, sillä työt YK:n rauhanturvaajana ja Norjan asevoimien kapteenina on vienyt hänet lähes kaikkialle: Etelä-Sudaniin, Libanoniin, Tsadiin, Kosovoon, Irakiin ja Syyriaan. Hän on matkustanut yli 80 maahan ja halusi hyödyntää asiantuntijuuttaan Nepalin auttamiseksi.
Huhtikuun 25. ja 26. päivä sekä toukokuun 12. päivä tapahtui kolme valtavaa maanjäristystä, jotka tuhosivat jo hankalissa paikoissa olevaa infrastruktuuria. Vibeke auttoi YK:n maailmanruokaohjelman avulla avaamaan sortuneen Larke-solan Madressa, joka on Manaslu-vuoren vieressä.
”WFP tarvitsi jonkun, joka voisi avata solan 5000 metrin korkeudessa. Kuljetin 62 000 tonnia ruokaa vuoren toiselle puolelle. Palkkasin 20 muulien kuskia ja 200 muulia!” Vibeke muistelee innokkaasti.
Hän perusti Helambun alueelle hätäkeskuksen, jossa tarjottiin ruokaa ja sairaanhoitoa. Hän kartoitti nepalilaisten avuntarvetta, joka sitten raportoitiin WFP:lle. Hän tapasin Helambussa maanviljelijän ja luonnonystävän Luckyn, josta Vibeke sai lojaalin ystävän, oppaan ja apulaisen. Lucky työskenteli tuolloin vapaaehtoisena WWF:lle.
Lucky ja katulapset
Vibeke päätyi jäämään Nepaliin puoleksitoista vuodeksi. Tänä aikana hän rakensi kouluja, järjesti sairaanhoitoa ja jakoi tarvikkeita. Maanjäristyksillä olivat niin isot jälkivaikutukset, että Vibeke asui riisipellolla teltassa ollakseen turvassa kaatuvilta rakennuksilta.
Tilanne alkoi pikkuhiljaa parantua Nepalin asukkaille. Vibeke kuitenkin huomasi, että oli toinenkin ihmisryhmä, joka tarvitsi kipeästi apua: Kathmandun katulapset.
Nepalissa on arviolta 5000 katulasta, ja suurin osa heistä on köyhyyttä ja kotiväkivaltaa pakenevia poikia. Kaduilla asuessaan heistä tulee usein fyysisen väkivallan ja seksuaalisen hyväksikäytön uhreja, ja monet heistä tukeutuvat huumeisiin.
Vuonna 2016 Vibekestä tuli orpokodin johtaja Luckyn ja ruotsalaisen WeCare –järjestön avulla, joka rahoittaa turvakoteja. Vibeken orpokodissa on kahdeksan 4-16-vuotiasta poikaa. Kaikilla heistä on elossa olevat vanhemmat, mutta he eivät voi tavata toisiaan syystä tai toisesta.
Nepal ja COVID-19-pandemia
Maaliskuun 23. päivä Vibeke sai Luckylta viestin:
”Nepaliin saapui tänään yksi ihminen Ranskasta, jolla on koronavirus.”
Jo seuraavana päivänä Nepalin hallitus julisti maan menevän sulkuun, joka jatkuu kesäkuun 14. päivään asti. Rajat Kiinaan ja Intiaan ovat suljettuna, ja kaikki kansainväliset lennot ovat peruttu. Myös koulut, kaupat ja elokuvateatterit ovat sulkeneet ovensa. Tällä hetkellä Nepalissa on 2300 varmistettua COVID-19-tapausta, ja yhdeksän ihmistä on kuollut koronavirukseen.
COVID-19-pandemia tulee vaikuttamaan huomattavasti Nepalin talouteen, joka on hyvin vahvasti riippuvainen turismista. Jo nyt neljäsosa maan väestöstä elää kansallisen köyhyyslinjan alapuolella. Monet joutuvat asumaan väliaikaiseksi tarkoitetuissa suojakatoksissa, jotka avustustyöntekijät kuten Vibeke rakensivat viisi vuotta sitten.
Viranomaisilla on vaikea valvoa COVID-19-rajoitusten toteutumista tällaisissa olosuhteissa.
Vibeken orpokodin pojat eivät ole kahteen kuukauteen poistuneet kertaakaan orpokodista. Toisin kuin monet muut lapset, he olivat onnekkaita ja ehtivät suorittaa koulujensa kokeet ennen koulujen sulkeutumista. Nepalin lapsilla on kuitenkin äärimmäisen vaikeaa jatkaa koulua, nyt kun koulut ovat fyysisesti kiinni.
Koko historian saatossa näin moni lapsi ei ikinä ennen ole joutunut laittamaan koulunkäyntiä tauolle, kuin mitä nyt COVID-19 aikana.
Vibeken pojillakin on mahdollisuus käyttää internettiä vain puhelimilla, eikä heillä ole omia oppikirjoja. Digitaalinen opiskelu ei ole vaihtoehto näille lapsille.
Tällä hetkellä Vibeke työskentelee ohjaajana Norjan asevoimissa. Pandemia on pitänyt huolen siitä, että Vibekellä ei ole mitään mahdollisuutta vierailla poikien orpokodissa. Sen sijaan hän juttelee heidän kanssaan FaceTimessa lähes joka päivä.
”Minulla on ikävä poikiani”, Vibeke sanoo hymyillen ja näyttää videon puhelimestaan, jossa pojat tanssivat ja laulavat. Puhelimessa on myös kuvia orpokodista, jossa kahdeksan entistä katulasta viettävät kaikki päivät ja yöt pandemian aikana. Orpokoti koostuu takapihasta, olohuoneesta, kattoterassista ja yhdestä makuuhuoneesta.