Oletko 19-30 vuotias? Liity mukaan aloitteeseen kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi!  

YK:n pääsihteerin nuorisolähettilään toimisto on aloittanut prosessin etsimään uusia nuoria johtajia kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi (Young Leaders for the Sustainable Development Goals). Haku alkoi 2. helmikuuta ja päättyy 22. helmikuuta.  

Nuoret johtajat kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi on lippulaivahanke, jolla pyritään saamaan mukaan poikkeuksellisia nuoria, jotka ovat johtajia köyhyyden poistamisessa, ilmastonmuutoksen torjunnassa ja eriarvoisuuden vähentämisessä. Hanke sai alkunsa syyskuussa 2016 ja siihen haetaan uusia nuoria kahden vuoden välein. Hankkeeseen etsitään 17 merkittävää nuorta muutoksentekijää, joiden työ vauhdittaa kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamista.

Nuoret johtajat kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi -aloite edustaa uskoa siihen, että nuoret ovat maailman voimavara: heillä on mielikuvitusta, rohkeutta ja kekseliäisyyttä löytää kestäviä ratkaisuja maailman suurimpiin haasteisiin ja näin saavuttaa kestävän kehityksen tavoitteet. Nuoret johtajat tulevat eri taustoista niin sosiaalisesti, kulttuurisesti kuin koulutuksellisestikin.

Nuoret johtajat kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi ovat tunnettuja johtajuudestaan ja panoksestaan saavuttaa kestävämpi maailma. He kokoontuvat yhteisöksi ja pyrkivät saamaan muita nuoria mukaan kestävän kehityksen tavoitteiden toteuttamiseen. He tarjoavat nuorille strategisia mahdollisuuksia sekä YK:n kanssa että heidän nykyisten aloitteidensa, alustojensa ja verkostojensa kautta.

Ehdokkaat valitaan seuraavien kriteerien perusteella:

  • Saavutukset – Osoitetut saavutukset kestävän kehityksen tavoitteiden avainalueiden edistämisessä
  • Vaikuttavuus – Henkilökohtainen vaikutusvalta omalla alalla ja maine osallistavaan ja innovatiiviseen johtajuuteen
  • Rehellisyys – Osoitettu lahjomattomuus, sitoutuminen YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin ja perusarvoihin

Lue lisää aikaisemmista nuorista johtajista täältä (2016) ja täältä (2018).

Jätä hakemuksesi jo tänään! Hakulinkin ja ohjeet löydät täältä.  Hakemusten määräaika on 22. helmikuuta.

 

.

Uusimmat artikkelit

António Guterresin viesti koronaviruksesta