Oranssit päivät varjopandemiaa vastaan

Koronapandemian vuoksi miljoonat naiset ja tytöt ympäri maailman kokevat vaaraa ollessaan kotona eristyksessä. Pandemiaa edeltäneenä aikana joka kolmas nainen ja tyttö on kokenut seksuaalista ja / tai fyysistä väkivaltaa, ja uusien tietojen mukaan pandemian seurauksena väkivalta on noussut entistäkin hälyttävämpiin lukuihin maailmanlaajuisesti.

25. marraskuuta vietetään kansainvälistä päivää naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi.

Varjopandemia

YK:n tasa-arvojärjestö UN Womenin mukaan pandemiaa edeltäneenä aikana 243 miljoonaa 15-49-vuotiasta naista on ilmoittanut kokeneensa seksuaalista ja/tai fyysistä väkivaltaa kuluneiden kolmen vuoden aikana. Tämä vastaa 18 prosenttia. Joka kolmas nainen on kokenut väkivaltaa elämänsä aikana, mikä vastaa 30 prosenttia.

Lokakuussa YK:n erityisrahasto naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi julkaisi tutkimuksen, joka perustuu naisten oikeuksien parissa toimivien järjestöjen raportteihin ja tietoihin. Tutkimus osoittaa, että erityisesti perheväkivalta on yleistynyt pandemian aikana merkittävästi.

Kun kotitaloudet kärsivät kasvaneista rajoitteista, jotka kumpuavat turvallisuus-, terveys- ja rahahuolista sekä ahtaista ja rajallisista asuinolosuhteista, myös kotiväkivallan määrä kasvaa entisestään. Samaan aikaan on yhä vähemmän valmiuksia vastata tähän varjopandemiaan ja sen seurauksiin.

Verkkoväkivalta

UN Womenin mukaan eristäytyminen koronapandemian aikana ei ole suojellut naisia ja tyttöjä ulkomaailman hyökkäyksiltä. Myös esimerkiksi verkkoväkivalta on yleistynyt. Ennen pandemiaa yksi kymmenestä naisesta Euroopan Unionin alueella ilmoitti kokeneensa verkkohäirintää 15- vuoden iästä lähtien. Tähän lukeutuvat esimerkiksi ei-toivotut, loukkaavat ja seksuaaliset viestit tai lähestyminen sosiaalisessa mediassa.

Rajoitusten vuoksi verkkoalustojen käyttö on lisääntynyt, mikä on vaikuttanut myös alaikäisiin kohdistuvaan seksuaaliseen väkivaltaan ja hyväksikäyttöön.

Miljoonat naiset ja tytöt osallistuvat etäyhteyksin esimerkiksi tapaamisiin, neuvotteluihin ja kokouksiin työn ja opintojen vuoksi. Vainoaminen, kiusaaminen, trollaaminen ja seksuaalinen häirintä ovat yleistyneet entisestään.

Oranssit päivät

25. Marraskuuta käynnistyy kampanja ”16 päivää aktivismia naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi”, joka huipentuu 10.12 ihmisoikeuksien päivänä. Tarkoituksena on osoittaa, että naisiin kohdistuva väkivalta on yksi keskeisin ihmisoikeusrikkomus.

Tämän vuoden YK teema on oranssi maailma. Kuten aiempina vuosina, oranssi symboloi naisten ja tyttöjen valoisampaa tulevaisuutta. YK kutsuu kaikki sidosryhmät, valtion viranomaiset ja yksityishenkilöt ottamaan osaa kampanjaan pukeutumalla oranssiin, valaisemalla rakennuksia oranssiksi ja värittämällä sosiaalisen median alustansa oranssilla.

Orange the World -aloitteen lisäksi tämän vuoden teemana on tukea naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamisen parissa toimivia järjestöjä ja tahoja, suunnata resursseja ja rahaa, reagoida väkivaltaa kokeneiden tarpeisiin, ennaltaehkäistä väkivaltaa, kerätä tietoa ja kitkeä ne yhteiskunnalliset normit, jotka toteuttavat ja normalisoivat naisiin ja tyttöihin kohdistuvaa väkivaltaa.

Osallistu hashtageilla #orangetheworld #16days

Lue lisää:

https://www.unwomen.org/en/news/in-focus/in-focus-gender-equality-in-covid-19-response/violence-against-women-during-covid-19

https://www.un.org/en/observances/ending-violence-against-women-day

https://unric.org/fi/75-tapaa-miten-yk-vaikuttaa-taistelemalla-naisiin-kohdistuvaa-vakivaltaa-vastaan/

https://unric.org/fi/ei-tarkoittaa-ei/

 

Uusimmat artikkelit

António Guterresin viesti koronaviruksesta