Sähkölentokoneiden nousu Pohjoismaissa

Kaupallinen lentomatkustus Pohjoismaissa ottaa kehitysaskeleen eteenpäin, kun käyttöön otetaan fossiilittomia vaihtoehtoja. Vuoteen 2026 mennessä Finnair tulee toivon mukaan tarjoamaan lentoja Helsingin ja Tukholman välillä sähkölentokoneilla. Pohjoismaat pyrkivät yhteistyöllä vähentämään päästöjä, jotta lentäminen olisi tulevaisuudessa kestävällä tasolla. Finnair on tehnyt aiesopimuksen ruotsalaisen valmistaja Heart Aerospacen kanssa, jonka päämäärä on tuoda Finnairin koneistoon sähköllä toimivia lentokoneita Itämeren yli lentämiseksi. 

Finnair on suosittu lentoyhtiö Pohjoismaissa. Kuva: Marcus Hjelm

Hiilineutraali tulevaisuus

Ilmastonmuutos on kriisi, joka vaikuttaa sekä tänään, että tulevaisuudessa. Samalla, kun pyrimme ymmärtämään sen haasteita ja seurauksia, on tärkeää tehdä muutoksia ja löytää ratkaisuja. 

Pohjoismaat ovat maailmalla tunnettuja innovatiivisuudestaan, josta esimerkkejä ovat Spotifyn ja Klarnan tuotemerkit. Pohjolassa on myös kehitetty fiksuja ratkaisuja ilmastonmuutoksen kitkemiseksi, kuten aurinkopaneeleja ja sähkölentokoneita.

Monet yritykset ovatkin ottaneet ympäristötavoitteet huomioon suunnitelmissaan. Finnair on esimerkki yrityksestä, joka tavoittelee hiilineutraaliutta 2045 vuoteen mennessä. Tästä johtuen lähitulevaisuudessa voidaan todennäköisesti lentää ilman fossiilisia polttoaineita Helsingistä Tukholmaan.

Lyhyet matkat

Maailmanlaajuisesti 2-3 prosenttia hiilidioksidipäästöistä on peräisin ilmailun alalta. Sähkölentokoneet voisivat olla tapa tuoda päästöjä alemmas. Lentämisen vähentäminen globalisoituneessa maailmassamme on erityisen hankalaa, ja siksi sähkölentokoneet ovat tapa tehdä alasta kestävämpää.  

Finnair on alkanut tehdä yhteistyötä ruotsalaisen pienyrityksen Heart Aerospacen kanssa, jotta Finnairin ES-19 koneiden kanssa saataisiin pian kaupallisia lentoja. Itse kone on 19-paikkainen, ja sillä voi lentää 400 km pituisia lentoja.

Sähköiset lentokoneet ovat hyvä vaihtoehto lyhyille lennoille. Kun lentomatka on lyhyt, koneen akut ovat varmempia ja niitä myös päästään nopeammin uudelleen lataamaan.

Lyhyet matkat ovat maailman yleisimpiä lentoja, ja ne lisäksi tuottavat suhteessa enemmän päästöjä kuin pitkän matkan lennot.

Maaseudulla asuvien lentomatkustus voisi tulla helpommaksi ja edullisemmaksi sähkölentokoneiden myötä. Kuva: Tony Yakovlenko

Matkustus lähelle

On tärkeää pitää mielessä se, että sähkölentokoneiden kehittäminen on haastavaa. Infrastruktuurin kehittäminen tuo myös omat lisähaasteensa, kun on pitkään käytetty lentokoneita, jotka toimivat fossiilisilla polttoaineilla.

Koneiden lataaminen on eri asia kuin tankin täyttäminen polttoaineella. Jokainen lentoasema kaipaisi latauspisteitä, jotta systeemi toimisi. Kaupalliseen lentomatkustukseen sähkölentokoneilla tulee siis menemään vielä paljon aikaa.

Sähkölentokoneilla matkustus voisi kuitenkin korvata monet lyhyen matkan lennot. Finnair unelmoi jo maailmasta, jossa pienet kaupungit investoivat sähköisiin lentokenttiin, joiden kautta paikallinen matkustus onnistuu hyvin lentäen. Alalla on mahdollisuus luoda uusia markkinoita ja yhteyksiä.

Lyhyille matkoille kehitettävät koneet voisivat tulla myös halvemmaksi operoida. Täten innovaatio voisikin avata uusia reittejä, sekä mahdollistaa harva-asuttujen alueiden mukaanoton lentomatkustukseen. Tällä hetkellä tavallisilla koneilla ei ole taloudellisesti kannattavaa operoida läheskään kaikilla alueilla. 

Pohjoismainen innovaatio kestävään kehitykseen

Kestävän kehityksen tavoitteet saavuttaakseen maailman on luotava uusia konsepteja, joita voidaan ottaa käyttöön myös kehitysmaissa.

Kuten jo aikaisemmin mainittu, Pohjoismaat ovat ennenkin yhteistyöllä luoneet konsepteja, joista on tullut arvostettuja tuotteita maailmalla. Esimerkiksi NMT-verkko aikoinaan oli merkittävä saavutus, joka lopulta mullisti mobiiliviestinnän ympäri maailmaa.

Erityisesti ihmiset kehitysmaissa kiittelivät mobiiliviestinnän kehittymistä, sillä monilla alueilla ei ollut edes kiinteää puhelinverkkoa olemassa. Sähkölentokoneet voivatkin jälleen tapa kehittää myös alueita, joissa ei ole tietynlaista infrastruktuuria paikallaan. Infrastruktuuria tarvitaan tietysti matkustamiseen, mutta myös perustarvikkeiden, kuten lääkkeiden, tuomiseksi harvaanasutuille alueille. 

Sademetsä
Kehitysmaiden maaseutu voitaisiin myös ottaa paremmin ja kestävämmin mukaan sähkölentokoneiden avulla. Kuva: Devon Daniel

Tulevaisuudessa monilla maaseudun ihmisillä esimerkiksi Afrikassa tai Latinalaisessa Amerikassa voisi olla sähkölentokoneiden ansiosta parempi mahdollisuus olla yhteydessä kaupunkeihin. Ehkä koneiden ansiosta ei myöskään tarvitsisi esimerkiksi rakentaa pitkiä teitä, ja tätä varten kaataa jo paineen alla olevia sademetsiä. 

Sähkölentokoneet hyvä alku

Kysymys silti kuuluu: Ovatko sähkölentokoneet riittäviä ympäristön kannalta? 

Ranska vähän aika sitten ilmoitti kieltävänsä lyhyen matkan lennot, jotka kestävät vähemmän kuin 2,5 tuntia junalla. Pariisista Nantesiin, Lyoniin tai Bordeauxiin lentäminen tulee siis olemaan laitonta. 

YK:n Kansainvälinen siviili-ilmailujärjestö (ICAO) tukee hiilidioksiidipäästöjen vähentämistä. On kuitenkin selvää, että sähkölentokoneet eivät yksinään tule ratkaisemaan koko ilmastokriisiä. Muitakin muutoksia ja innovaatioita tarvitaan, jotta lentomatkustus on tulevaisuudessa kestävää. 

Lue lisää kestävästä kehityksestä ja ilmastonmuutoksesta täältä.

Uusimmat artikkelit

António Guterresin viesti koronaviruksesta