Eurooppalaiset ovat ottaneet tavaksi taputtaa joka ilta parvekkeiltaan terveydenhoitoalan työntekijöille COVID-19 pandemian aikana. Huolestuttavan korkea kuolleisuusprosentti terveydenhoitoalan työntekijöiden keskuudessa kertoo jo itsessään heidän sankaruudestaan tämän ennennäkemättömän pandemian aikana.
Sattumoisin vuosi 2020 on kansainvälinen hoitajien ja kätilöiden vuosi. Missä tahansa tilanteessa he ovat ansainneet vuoden itselleen, mutta nyt jos koskaan terveydenhoitoalan ammattilaisia täytyy arvostaa koronaviruksen vastaisessa sodassa. UNRIC haastatteli sairaanhoitajia ympäri Länsi-Eurooppaa selvittääkseen miten he pärjäävät.
André Sobral työskentelee tehohoitoyksikössä Santa Marian sairaalassa, joka on Portugalin suurimpia sairaaloita. ”Periaatteessa olen jatkuvasti tehohoitohuoneen kriittisellä alueella, jossa meidän täytyy seurata tiukkoja ohjeita. Seuraan samanaikaisesti 2-3 potilasta, lääkitystä, ilmanvaihtoa ja sairaanhoidon ohjeistusta.”
Katleen on sairaanhoitaja Belgian Antwerpin Sint-Augustinus sairaalassa, jossa tällä hetkellä hoidetaan 100 koronavirukseen sairastunutta ihmistä. Sairastuneiden määrän uskotaan nousevan huomattavasti.
”Täällä sairaalassa on levoton tunnelma, mutta toisaalta me kaikki jaamme tunteen siitä, että käymme tämän läpi yhdessä. En haluaisi laisinkaan olla sankari, ja olisin mieluummin turvassa kotona, mutta olemalla osa hyvin organisoitua ja toisiaan tukevaa tiimiä, joka pyrkii varmistamaan kaiken tasaisesti sujumisen, antaa minulle mielenrauhaa”, sanoi belgialainen sairaanhoitaja UNRIC:n haastattelussa.
”Olemme kaikki stressaantuneita, mutta pyrimme olemaan kollegoidemme ja potilaidemme tukena. Olemme peloissamme etenkin mahdollisesta lääketarvikkeiden loppumisesta”, kreikkalainen sairaanhoitaja Dioni kertoi UNRIC:lle.
Suojamaskien alla on huolestuneita ihmisiä, joiden muiden ihmisten tavoin täytyy muistaa, että heidän läsnäolonsa voi olla vaarallista muille.
Ikäihmiset
COVID-19 vaikuttaa ikäihmisiin kovemmin kuin nuoriin. Monet heistä tukeutuvat huoltajien, hoitajien ja muiden vierailuihin, mutta samaan aikaan vierailut voivat vaarantaa heidän terveytensä.
Mireille Delon, sairaanhoitaja Etelä-Ranskan Montpellierissä, vierailee päivässä 10-15 potilaan luona. Potilaat ovat 70-100-vuotiaita. Hän on usein ainoa henkilö kenet he tapaavat viruksen takia. Hän ja hänen kollegansa ovat jatkuvasti huolissaan haavoittuvaisien ihmisten tartuttamisesta.
”Joka kerta kun lähden jonkun kotoa, olen todella huolissani”, Delon kertoi UNRIC:lle, ”minulla on tunne, että virus on joka paikassa ja mietin koko ajan asiaa: kun avaan oven, kun painan hissin nappia, kun kosketan ovenkahvaa. Olen ahdistunut, sillä pelkään kantavani viruksen yhdestä kodista toiseen.” Hän pitää itseään onnekkaana, sillä heidän toimistossaan on riittävä määrä naamasuojia. Hän pyrkii pitämään huolen viruksen leviämisen estämisestä esimerkiksi puhdistamalla useasti autonsa pintoja.
Mutta joissain paikoissa ikäihmistä huolta pitävien määrä on vähentynyt huomattavasti. Esimerkiksi Saksassa jopa 300 000 ihmistä ovat riippuvaisia heidän huoltajistaan, jotka ovat ulkomaalaisia. Etenkin Itä-Eurooppalaisia on Saksassa paljon. On odotettavissa, että suurin osa heistä lähtee takaisin kotimaahansa, jolloin arviolta 100 000 – 200 000 ikäihmistä jää ilman apua pääsiäiseen mennessä.
Miten pärjätä stressin kanssa?
Miten sairaanhoitajat ja muut terveydenhoitoalan työntekijät pärjäävät kuormittavan stressin kanssa?
WHO:n Euroopan alueellinen johtaja tohtori Hans Kluge kertoi mielenterveyttä ja koronavirusta koskevassa tiedotustilaisuudessa viime viikolla, että hän tukeutuu samoihin metodeihin kuin ennenkin paineen alla: yksinkertaiset rentoutustekniikat kuten hengitysharjoitukset, lihasten rentouttaminen, mindfulness -meditaatio sekä ”yritä pysyä positiivisena”.
WHO:n mielenterveysosaston teknillinen johtaja tohtori Aiysha Malik totesi WHO:n tiedotustilaisuudessa viime viikolla: ”terveydenhoitoalan työntekijät ovat tällä hetkellä valtavan paineen alla, ja heidän mielenterveytensä suojaaminen on elintärkeää.”
Hänen mukaansa on tärkeää siirtää säännöllisesti työntekijöitä ison riskin paikoista pienemmän riskin paikkoihin, ja sisällyttää työryhmiin kokeneempia ja vähemmän kokeneempia työntekijöitä. Hyvä kommunikointi on välttämätöntä, ja kaikilla pitäisi olla mahdollisuus keskustella hyvinvoinnistaan.
Viimeisimpinä muttei vähäisimpinä hän painotti lepäämisen tärkeyttä. Mutta lepääminen on ylellisyys, mihin monella terveydenhoitoalan työntekijällä ei ole oikeutta pandemian huippuna.
Vigdís Árnadóttir on kokenut islantilainen sairaanhoitaja, jonka mukaan sairaaloissa, joihin epidemia on iskenyt kovinten, sairaanhoitajat ja terveydenhoitoalan työntekijät saavat vain 2-4 tuntia unta vuorokaudessa. ”Onko mahdollista, että tämä on vaikuttanut suureen kuolleisuusprosenttiin? Ovatko nämä ihmiset olleet niin uupuneita, että heidän immuniteettijärjestelmä on kärsinyt niin kovaa, että he ovat kuolleet virukseen?”
Aplodeilla tarkoitetaan hyvää, mutta…
Jo ennen COVID-19 kriisiä tiedettiin, että monien maiden sairaalat kärsivät vuosia kestäneistä budjettileikkauksista. Esimerkiksi Saksassa ei ole tarpeeksi sairaanhoitohenkilökuntaa matalan palkkatason vuoksi.
Monissa maissa ihmiset ovat taputtaneet osoittaakseen kunnioituksensa terveydenhoitohenkilöstölle. Mutta Saksassa tähän ei ole suhtauduttu täysin varauksetta. Sairaanhoitajat eivät halua olla ”sankareita vain yhden päivän”, kuten David Bowie laulaa kuuluisassa kappaleessaan.
Saksassa huomiota herättäneessä Facebook-julkaisussa sairaanhoitaja kirjoitti, että vaikka aplodeilla tarkoitetaan hyvää, se ei muuta hänen palkkaansa tai sitä, että hän altistaa itsensä taudille. Sairaanhoitajia kutsutaan yhtäkkiä sankareiksi, vaikka heidän työnsä on aina ollut merkityksellistä ja pelastanut elämiä, ei vain COVID-19 kriisin aikana.
COVID-19 virus ei ikävä kyllä katoa vielä hetkeen. WHO:n tohtori Malikin sanoin: ”Tämä on maraton, ei pikajuoksu.”