Lokakuun 2. päivänä vietetään kansainvälistä väkivallattomuuden päivää. Päivän tarkoituksena on levittää väkivallattomuuden periaatteita ja edistää rauhaa, suvaitsevaisuutta ja ymmärrystä koulutuksen ja tietoisuuden lisäämisen kautta. Päivämäärä valittiin Mahatma Gandhin syntymäpäivän mukaan hänen elämäntyönsä kunniaksi. Gandhi oli Intian itsenäisyysliikkeen johtaja ja väkivallattomuuden filosofian ja strategian edelläkävijä.
Vaikka Gandhi on yksi tunnetuimmista väkivallattomuuden puolestapuhujista, myös Suomessa on ollut merkittävä väkivallattoman vastarinnan vaihe 1800–1900-lukujen vaihteessa, jolloin maa oli osa Venäjän keisarikuntaa.
Suomi ja venäläistämiskausi
Suomi oli vuosina 1809–1917 Venäjän suuriruhtinaskunta, jolla oli laaja itsehallinto. Se sai säätää lakejaan eduskunnassa, sillä oli oma hallinto ja erilliset instituutiot, mutta ulkopolitiikka ja ylin valta kuuluivat keisarille Pietarissa. Suomalaiset hyväksyivät järjestelyn pitkälti, koska Venäjän hallinto ei pitkään aikaan puuttunut merkittävästi maan sisäisiin asioihin.
Tilanne muuttui 1800-luvun lopulla, kun keisari Aleksanteri III aloitti venäläistämistoimet. Ensimmäinen venäläistämiskausi alkoi vuonna 1889, kun keisari Aleksanteri III antoi helmikuun manifestin. Sen myötä rajoitettiin suomalaisten oikeutta säätää omia lakejaan. Pian tämän jälkeen, kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikov laati uuden asevelvollisuuslain, joka pidensi perinteisen 90 päivän palvelusajan viideksi vuodeksi, sijoitti suomalaisia venäläisiin yksiköihin venäläisten upseerien alaisuuteen ja muutti palveluksen luonteen Suomen omasta puolustuksesta sotapalvelukseen kaikkialla Venäjän keisarikunnassa.
Kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikov kavensi myös sanan- ja kokoontumisvapautta, erotti virkamiehiä ja määräsi venäjän kielen pakolliseksi kouluihin.
Väkivallaton vastarinta
Suomalaiset vastasivat uudistuksiin laajalla väkivallattomalla liikehdinnällä. Kahdessa viikossa yli 500 000 allekirjoitusta oli kerätty asevelvollisuuslain vastaiseksi, viranomaiset kieltäytyivät allekirjoittamasta asiakirjoja, tuomarit jättivät lait huomiotta ja vanhemmat estivät venäjän opetuksen kouluissa.
Bobrikov pyrki murtamaan liikkeen provosoimalla suomalaisia väkivaltaan, ja vuonna 1903 hän sai diktaattorin valtuudet käyttää kovia sortotoimia. Bobrikovin yritys provosoida suomalaisia väkivaltaisuuksiin epäonnistui. Hänet murhattiin 16. kesäkuuta 1904 nuoren isänmaallisen Eugen Schaumanin toimesta, joka teki myöhemmin itsemurhan. Suomalaiset kuitenkin jatkoivat vastarintaansa pääosin väkivallattomin keinoin.
Lopulta tsaarin hallinto reagoi suomalaisiin protesteihin ja kumosi Bobrikovin uudistukset. Suomelle palautettiin perustuslaillinen hallinto, ja uusi eduskunta valittiin suomalaisilla vaaleilla.
Tämä historiallinen vaihe osoitti, että väkivallaton vastarinta voi olla tehokas keino poliittisen muutoksen saavuttamiseksi myös ilman aseellista kapinaa.
Kansainvälinen väkivallattomuuden päivä
YK:n yleiskokous päätti kesäkuussa 2007, että Mahatma Gandhin perintöä on syytä kunnioittaa, ja väkivallattomuuden päiväksi nimettiin hänen syntymäpäivänsä.
Päätöslauselmassa korostetaan väkivallattomuuden periaatetta, rauhaa, suvaitsevaisuutta, väkivallattomuutta ja ymmärtämystä. Ja myös lisätään, että tänä päivänä on tilaisuus levittää väkivallattomuuden viestiä koulutuksen ja yleisen tietoisuuden lisäämisen kautta.
Mahatma Gandhi
Gandhi on ollut inspiraationa väkivallattomille liikkeille kansalaisoikeuksien ja yhteiskunnallisen muutoksen puolesta ympäri maailmaa. Koko elämänsä ajan Gandhi pysyi uskollisena väkivallattomuuteen jopa sortavissa olosuhteissa ja näennäisesti ylitsepääsemättömien haasteiden edessä.
Hänen toimintansa taustalla oli ajatus, että ”oikeudenmukaiset keinot johtavat oikeudenmukaisiin päämääriin” – eli väkivaltaa ei voi käyttää rauhanomaisen yhteiskunnan saavuttamiseen. Gandhin mukaan intialaisten ei tulisi käyttää väkivaltaa tai vihaa taistelussaan vapauden puolesta Iso-Britannian kolonialismia vastaan.
Väkivallattomuuden määritelmä
Väkivallattomuuden periaate – tunnetaan myös nimellä väkivallaton vastarinta – kieltää fyysisen väkivallan käytön sosiaalisen tai poliittisen muutoksen saavuttamiseksi. Tätä lähestymistapaa on usein kuvattu ”tavallisten ihmisten politiikaksi”, ja sitä ovat omaksuneet suuret joukot ympäri maailmaa oikeudenmukaisuuden kampanjoissa.
Professori Gene Sharp, yksi merkittävimmistä väkivallattoman vastarinnan tutkijoista, määrittelee teoksessaan The Politics of Nonviolent Action:
”Väkivallaton toiminta on tekniikka, jolla ihmiset, jotka hylkäävät passiivisuuden ja alistumisen ja jotka pitävät kamppailua välttämättömänä, voivat käydä konfliktiaan ilman väkivaltaa. Väkivallaton toiminta ei ole yritys välttää tai sivuuttaa konfliktia. Se on yksi vastaus ongelmaan, miten toimia tehokkaasti politiikassa, erityisesti miten käyttää valtaa tehokkaasti.”
Vaikka väkivallattomuutta käytetään usein pasifismin synonyyminä, 1900-luvun puolivälistä lähtien termiä väkivallattomuus ovat omaksuneet monet sosiaalisen muutoksen liikkeet, jotka eivät keskity sodan vastustamiseen.
Yksi väkivallattomuuden teorian keskeisistä periaatteista on, että hallitsijoiden valta riippuu väestön suostumuksesta, ja väkivallattomuus pyrkii siksi heikentämään tätä valtaa vetämällä pois väestön suostumuksen ja yhteistyön.
Väkivallattomat toimet voidaan jakaa kolmeen pääluokkaan:
- protesti ja suostuttelu, kuten marssit ja mielenosoitukset
- yhteistyöstä kieltäytyminen
- väkivallaton väliintulo, kuten saarrot ja miehitykset