Omar Alshogre on selvinnyt väkivallasta, nälänhädästä ja janosta Syyrian vankilassa kolmen vuoden ajan. Häntä kidutettiin niin fyysisesti kuin henkisestikin. Hänelle vakuutettiin, ettei hän tulisi selviämään, mutta nyt Omar asuu Tukholmassa, ja hän taistelee Syyriassa kärsivien ihmisten puolesta.
YK:n pakolaisjärjestön vuoden 2020 raportista käy ilmi, että 1% maapallon väestöstä on pakolaisia. Syyria on yksi viidestä maasta, josta tulee 2/3 kaikista pakolaisista. Vuodesta 2011 lähtien Syyriasta on lähtenyt 5,6 miljoonaa pakolaista, ja maan sisällä 13,1 miljoonaa ihmistä tarvitsee apua. Tilannetta on kuvailtu maailman suurimmaksi pakolaiskriisiksi. Numeroiden taustalla on kuitenkin oikeita ihmisiä ja perheitä. UNRIC haastatteli Omaria, joka pakeni Syyriasta oltuaan monta vuotta poliittisena vankina.
Omar on nykyään 25-vuotias. Haastattelun aikana hän istuu olohuoneessaan, jonka seinällä on taulu, jossa lukee ”kaikki on asenteesta kiinni”. Omar on selviytynyt Syyrian yhdestä hirvittävimmistä vankiloista, ja Ruotsiin hän saapui matkattuaan Euroopan halki. Matkan aikana se oli juuri Omarin asenne, joka pelasti hänet moneen otteeseen.
Konfliktin paisuminen
Omar varttui Baniyasissa, joka sijaitsee Syyrian rannikolla. Hänellä oli samanlainen lapsuus kuin monella muulla: hän eli vanhempiensa ja sisarustensa kanssa, katsoi lastenohjelmia, teki kotitehtävänsä ja leikki kavereidensa kanssa.
Vuonna 2011 Omar osallistui Arabikevään rauhanomaisiin mielenosoituksiin. Pian hän kuitenkin huomasi muutoksia yhteiskunnassa: poliiseja oli huomattavasti enemmän ja väkivalta lisääntyi. Lapsena Omar kuitenkin arvosti Arabikevään protesteja ja halusi osallistua niihin.
”Lapsena ajattelin poliisin suojelevan meitä. Jos joku tekee rikoksen, poliisi vie hänet vankilaan. En ikinä kuitenkaan uskonut niin käyvän jollekulle, joka ei ole tehnyt rikosta”, Omar kertoo.
”Kun olin lapsi, mielenosoitukset olivat juhlava tapahtuma, jossa marssimme. Siellä oli kaikki perheet ja lapset, kuuntelimme musiikkia ja tanssimme. Se oli todella hauskaa! Se oli kuin Zara Larsson pitämässä konserttia Tukholmassa, missä kaikki tanssivat”, Omar sanoo.
Erään mielenosoituksen aikana Omar kuitenkin ymmärsi, että poliisiväkivalta oli yhä useammin toistuvaa.
”Poliisi kysyi minulta, kuinka monta sotilasta olen murhannut. Kun kuulin sen ensimmäisen kerran, en voinut muuta kuin nauraa. Olin 15-vuotias. Äitini ei edes antanut minun leikata kotona perunoita, sillä hän pelkäsi, että leikkaisin itseäni vahingossa veitsellä. Poliisi tiesi, että en ollut tehnyt mitään väärää. Olin vain lapsi.”
Omar kertoo, miten hämmentynyt hän oli poliisin toimista. Hän oli aina ennen ajatellut, että poliisit ovat hyviä ihmisiä, jotka puolustavat häntä ja jotka pidättävät vain oikeita rikollisia.
”Konfliktin paisuessa ajattelin vain, että nyt en voi mennä kouluun. Ilman opintojani jäisin jälkeen, ja rakastamani tyttö näkisi, että reputtaisin koulussa. Se oli minun suurin huolenaiheeni”, Omar sanoo ja hymyilee. Tuohon aikaan hän ei tiennyt, miten pitkään konflikti jatkuisi, ja miten paljon kipua ja surua hän joutuisi kestämään.
Selviytymistapojen löytäminen
Vuonna 2012 Omar pidätettiin ja lähetettiin vankilaan syyttömänä hänen kolmen serkkunsa kanssa: Bashirin, Rashadin ja Nourin. Omar oli ainoa, joka selvisi hengissä. Omarin vanhin serkku Bashir kuoli Omarin sylissä Omarin kantaessa häntä vessaan, sillä Bashir ei itse kyennyt liikkumaan.
”Menetin aivan kaiken, kun Bashir kuoli. Kotikaupungissani oli ollut joukkomurha, serkkuni vankilassa olivat kuolleet, ja kouluni ja kaupunkini pommituksissa olivat kuolleet ystäväni. Minulla ei ollut mitään vankilassa tai sen ulkopuolella”, Omar sanoo.
Omarin alkuaika vankilassa oli täynnä toivottomuutta, sillä hänellä ei ollut mitään, minkä vuoksi elää. Kuolema näyttäytyi helpotuksena. Lopulta Omar päätti tehdä jotain, millä saisi päivät kulumaan.
”Vankilassa oli todella ahdasta, emme pystynyt melkein edes liikkumaan. Päätin kuitenkin venytellä käsivarsiani. Tiesin, että tulisin kuolemaan, mutta halusin, että siihen asti minulla olisi edes jotain. Täten venyttelystä tuli selviytymiskeino. Lopulta tunsin toivoa, ja hyväksyin aikani vankilassa.”
Kuiskauksien yliopisto
Omar halusi hyödyntää vankilassa oloaikansa kehittymällä ja ymmärtämällä uusia asioita. Hän näki mahdollisuuden oppia uutta ihmisiltä, keiden kanssa hän oli vankilassa.
”Kidutuksesta takaisin tullessani eräs vankina oleva lääkäri kertoi minulle, miten huolehtia haavoistani. Vasemmalla minusta istui insinööri, joka kertoi tavoista uudelleen rakentaa vankila. Minun oikealla puolella istui lakimies, joka puhui siitä, miten voisimme rakentaa diktaattoreista vapaan järjestelmän. Takanani istui psykologi, joka antoi minulle vinkkejä henkisesti vaikeista haasteista selviytymiseen. Kaikki ympärilläni olivat hyvin kouluttautuneita. En ollut tätä ennen miettinyt asiaa, mutta nyt päätin oppia heiltä uutta.”
He alkoivat opettaa toisiaan ja keksivät nimen Kuiskauksien yliopisto.
”Meidän täytyi kuiskata vankilassa, sillä jos vartijat olisivat kuulleet meidät, olisi meitä kidutettu enemmän. Keksimme tästä nimen Kuiskauksien yliopisto. Halusimme nimen, jolla olisi meille merkitystä, ja joka kuulostaisi vakavalta”, Omar kuvailee, ”Kyse oli jonkun sellaisen löytämisestä, mikä tekisi kidutuksesta selviytymisestä merkityksellisempää. Vei kauan, että pystyin ajattelemaan niin, mutta lopulta se toimi.”
”Tieto ei tule seiniltä, vaan ihmisiltä ympärilläsi. Se tulee tavoista, joilla kommunikoit ihmisten kanssa. Kuiskauksien yliopisto auttoi meitä löytämään tapoja, joilla pystyimme selviämään pitempään”, Omar kertoo, ”siitähän elämässä on juuri kyse. Merkityksen löytämisestä ja oikeasta asenteesta, jolla voit suhtautua tapahtuviin asioihin, vaikka se olisi haastavaa.”
Pitkä matka Ruotsiin
Omarin äiti maksoi 20 000 dollaria korruptoituneelle poliisille, minkä seurauksena Omar pääsi pois vankilasta lavastetun teloituksen avulla. Vankilasta päästyään Omar oli 20-vuotias, painoi 34 kiloa ja sairasti tuberkuloosia.
Omar tarvitsi kiireellistä hoitoa terveyteensä, joten hän pakeni pikkuveljensä Alin kanssa Eurooppaan. Ensiksi he matkasivat Turkkiin, mistä he ylittivät Välimeren pienellä veneellä, joka melkein upposi ennen saapumista Kreikkaan. Kreikasta he kulkivat Euroopan halki Ruotsin Malmöhön. Ruotsissa Omar sai vihdoin apua terveyteensä ja parantui pikkuhiljaa. Hän ja hänen veljensä ovat osa 163 000 hengen pakolaisryhmää, jotka saapuivat Ruotsiin vuonna 2015. Tervehdyttyään Omar alkoi rakentaa elämäänsä Ruotsissa, ja ensimmäisen työpaikan hän sai jäätelömyyjänä.
Nykyään Omar työskentelee puhujana kasvattaakseen tietoisuutta Syyrian vankiloista. Hän puhuu sekä englantia että ruotsia täysin sujuvasti ja on pitänyt puheen esimerkiksi valkoisessa talossa, Yhdysvaltojen kongressissa, New York Timesissa ja Brownin yliopistossa. Ruotsin kuningas myös myönsi Omarille palkinnon myötätunnosta, rohkeudesta ja hyvistä arvoista. Nyt Omarin tavoitteena on saada Syyrian hallinto vastuuseen teoistaan. Vankilassa kehitetty mentaliteetti on jotain, mitä Omar kantaa mukanaan koko loppuikänsä: ”Sen ansiosta elän nykyään niin onnellista elämää.”
Omar uskoo, että kansainvälisten järjestöjen pitäisi keskittyä enemmän humanitaariseen apuun kuin politiikkaan, jos ne todella haluavat auttaa ihmisiä hädässä Syyriassa ja ratkaista konfliktin.
”Johtajuuteen täytyy sisällyttää enemmän inhimillisyyttä. Inhimillisyydellä ratkotaan konflikteja, ei politiikalla. Kaikki on nykyään osa politiikkaa, ja tämän täytyy muuttua. Meidän täytyy perustaa toimintamme ihmisten tarpeisiin, ei eri maiden intresseihin”, Omar toteaa.