YK:n yleiskokous on julistanut 23. syyskuuta kansainväliseksi viittomakielen päiväksi. Päivän tarkoituksena on lisätä tietoisuutta viittomakielen merkityksestä kuurojen ihmisoikeuksien täysimääräisessä toteutumisessa.
Viittomakielet luonnollisina kielinä
Viittomakielet ovat täysin luonnollisia kieliä, mutta rakenteeltaan erilaisia kuin puhutut kielet. Olemassa on myös kansainvälinen viittomakieli, jota kuurot käyttävät kansainvälisissä kokouksissa ja matkustaessaan kansallisten ja kielirajojen yli. Se on pidgin-muoto viittomakielestä, jolla on rajallinen sanasto ja joka ei ole yhtä monimutkainen kuin luonnolliset viittomakielet.
Lena Wenman ja monikielisyys
Lena Wenman syntyi kuuroksi ja monikieliseksi. Hänen äidinkielensä ovat viittomakieli sekä kirjoitettu ja puhuttu ruotsi. Hän on koulutukseltaan sosiologi ja on työskennellyt tiedotuksessa ja liiketoiminnan kehittämisessä. Nykyään hän toimii pääasiassa kääntäjänä ja tulkkina, mutta myös viittomakielen kouluttajana. Wenman opiskelee Helsingin yliopistossa pohjoismaisten kielten maisteriohjelmassa erikoistuen kielitieteeseen.
Työssään hän kohtaa usein ennakkoluuloja vammastaan:
– Työssäni saatan tavata ihmisiä, jotka ihmettelevät, miten onnistun hoitamaan liiketoimintaa tai opiskelemaan eri kielillä, vaikka olen kuuro. Hyvän viittomakielen taidon ansiosta olen pystynyt oppimaan monia eri kieliä – sekä kirjoitettuja että viitottuja. Osaan käyttää tulkkia ja ilmaista itseäni kirjallisesti.
Kuurojen oikeudet ja yleissopimus
YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva yleissopimus korostaa kuurojen oikeutta osallistua yhteiskuntaan ja saada tukea kulttuuri- ja kieli-identiteetilleen, mukaan lukien viittomakieli. Sopimus mainitsee viittomakielen useissa artikloissa, muun muassa artikloissa 9, 21, 24 ja 30.
– Vaikka maa väittäisi ratifioineensa yleissopimuksen tai sisällyttäneensä viittomakielen lakeihinsa esimerkiksi kouluopetuksen tai kielellisten oikeuksien osalta, viittomakieliä ei vielä tunnusteta täysimääräisiksi kieliksi kaikilla yhteiskunnan tasoilla, Wenman sanoo.
Haasteet viittomakielen tunnustamisessa
Wenman huomauttaa, että viittomakielet eivät vieläkään saa täyttä tunnustusta kaikilla yhteiskunnan tasoilla:
– Puute viittomakielen tuntemuksessa päätöksentekijöiden ja yleisön keskuudessa sekä viittomakielen opetuksen ja tulkkien vähyys ovat suurimpia haasteita. Kirjoitetut kielet eivät korvaa kuurojen viittomakielen oikeuksia, ja esteettömän palvelun on sisällettävä myös tuki ja viittomakieli ihmisille, jotka eivät voi havaita ääntä tai puhetta.
Viittomakieli pandemian aikana
Covid-19-pandemian aikana tarve viittomakieliselle tiedolle korostui, ja tulkkaus eri konteksteissa yleistyi. Viittomakieli tuli näkyvämmäksi mediassa, ja verkkosivustoille tuotettiin entistä enemmän viittomakielistä sisältöä, mikä paransi saavutettavuutta ja vahvisti osallisuutta.
Kuurojen tilanne maailmassa
Kuurojen maailmanliiton mukaan maailmassa on yli 70 miljoonaa kuuroa ihmistä, joista yli 80 % asuu kehitysmaissa. He käyttävät yli 300 erilaista viittomakieltä, ja kuurojen tilanne on usein epätasa-arvoinen.
Wenman korostaa, että teknologiset apuvälineet, kuten kuulokojeet ja sisäkorvaistutteet, eivät voi korvata viittomakieltä. Ne tuottavat ääniä aivoille, mutta käyttäjän on harjoiteltava pitkään ymmärtääkseen niitä. Viittomakieli tukee ja täydentää viestintää erityisesti meluisissa ympäristöissä.
Tulevaisuuden näkymät
Wenman suhtautuu tulevaisuuteen myönteisesti:
– Yhä useammat maat ymmärtävät viittomakielen edut ja sen, että kuurot kuuluvat yhteiskuntaan eivätkä sen ulkopuolelle. Monissa maissa viittomakielen opetuksen ja palveluiden saatavuus on yhä tärkeämpi osa osallistavaa yhteiskuntaa.