WHO:n viesti eurooppalaisille: ”Tämä on nyt meistä kiinni”

Eurooppalaiset ovat nyt tienhaarassa koronaviruksen vastaisessa taistelussa, sillä yksilöillä ja yhteisöillä on vastuu määritellä pandemian tuleva suunta. Suuntana voi olla uusi normaali tai lisääntyvät rajoitukset.

”Epäluottamus, hillintäkeinojen vastustaminen ja piittaamattomuus tarpeesta käyttäytymisen muuttamiseen vievät meidät suuntaan, jota kukaan ei halua”, varoitti WHO:n Euroopan alueellinen johtaja Hans Kluge.

”Yksinkertaisesti sanottuna meidän käytöksemme tänään määrittää pandemian suunnan”, Kluge sanoi virtuaalisessa tiedotustilaisuudessa Kööpenhaminassa, ”Ihmisten täytyy kantaa vastuu hillintätoimista hallitusten purkaessa rajoitteita. Tämä vastuu on jokaisella henkilöllä ja yhteisöllä. Seuraa maasi viranomaisten tekemiä suosituksia, rajoita sosiaalisia kontakteja, jatka käsienpesua, noudata fyysistä etäisyyttä ja vähennä riskejä haavoittuville ryhmille eli vanhuksille ja muille kroonisesti sairaille.”

Klugen mukaan pandemian eteneminen on hidastunut Euroopan alueella, eli myös entisen Neuvostoliiton alueilla, mutta itäisessä osassa tapauksia on todettu kasvavissa määrin. Euroopassa on tällä hetkellä vahvistettuja tapauksia 1,78 miljoonaa ja 160 000 kuollutta. Tartunnat vastaavat 43% kaikista maailman tapauksista ja kuolemat 56%.

Venäjä, Iso-Britannia ja Espanja ovat yhä maailmanlaajuisesti top 10 maan joukossa, joissa raportoidaan eniten vuorokaudessa tartuntoja.

Kluge painotti kolmea eri sanomaa:

  1. Meillä ei ole aikaa omahyväisyydelle – meidän täytyy pysyä tarkkaavaisina.
  2. Viranomaisten täytyy kuunnella kansaa ja sopeutua reaaliajassa
  3. Kansan tehtävänä on hillitä koronaviruksen leviämistä

”Käytöksemme määrittelee koronaviruksen käytöksen. Tämä on nyt meistä kiinni”, Kluge sanoi, ”Siihen asti kunnes meillä on rokote tai toinen hoitotapa, tarvitsemme ihmisten ja päätöksentekijöiden kumppanuutta viruksen hillitsemiseksi. Kumppanuutta, joka koostuu sosiaalisesta sopimuksesta, joka ulottuu minkään hallituksen viranomaisen tai johtajan kontrollointikyvyn yli. Koko yhteiskunnalla on vastuu olla valppaana.”

Uusimmat artikkelit

António Guterresin viesti koronaviruksesta