YK ja Afrikan unioni päättävät operaation Darfurissa

Yhdistyneiden Kansakuntien ja Afrikan unionin yhteinen rauhanturvaoperaatio (UNAMID) Darfurissa päättyy. Sudanin hallitus ottaa vastuun alueen siviilien suojelusta.

YK:n turvallisuusneuvosto päätti yksimielisesti 22. joulukuuta 2020 UNAMID operaation päättymisestä Darfurissa 31. joulukuuta 2020. Viime viikon keskiviikkona julkaistussa lausunnossa päätös vahvistettiin.

Maailman pahin humanitaarinen kriisi

Miliisien, kapinallisryhmien ja Sudanin hallituksen väliset aseelliset konfliktit Darfurissa, Sudanin läntisellä alueella, alkoivat vuonna 2003. YK:n arvion mukaan noin 300 000 ihmistä on tapettu ja 2,7 miljoonaa ihmistä on joutunut jättämään kotinsa tilanteen vuoksi.

Vuonna 2006 entinen pääsihteeri Kofi Annan kutsui konfliktia maailman laajimmaksi humanitaariseksi kriisiksi, johon on sisältynyt julmuuksia, kuten siviilien tappamista ja raiskauksia. Viimeaikainen kehitys on kuitenkin luonut toivoa.

Kuukausia kestäneiden mielenosoitusten jälkeen Sudanin armeija syrjäytti huhtikuussa 2019 presidentti Omar Al-Bashirin, joka otti vallan vuonna 1989. Vuoden 2020 alussa Sudanin hallitseva sotilasneuvosto päätti luovuttaa Al-Bashirin kansainväliselle tuomioistuimelle. Häntä syytetään rikoksista ihmisyyttä vastaan vähintään ajanjakson 2003-2008 osalta.

Lokakuussa 2020 Sudanin viranomaisten ja Darfurin aseellisten ryhmien välillä saavutettiin rauhansopimus. Siirtymäkauden hallituksen katsotaan olevan valmis ottamaan vastuu alueen siviilien suojelusta. Epävarmuus aiheuttaa edelleen haasteita alueella.

UNAMID valtuutettu suojelemaan siviilejä

UNAMID on Yhdistyneiden Kansakuntien ja Afrikan unionin yhteinen rauhanturvaoperaatio. Operaation perusta luotiin vuonna 2006 korkean tason neuvotteluissa Addis Abebassa, Etiopiassa. Operaation toimeenpano vahvistettiin vuonna 2007 entisen pääsihteerin Ban Ki-moonin ja useiden kansainvälisten toimijoiden toteuttaman intensiivisen diplomatian ansiosta.

Kuva: YK/Surendra Bahadur Ter
UNAMID rauhanturvaajat kesäkuu 2018

UNAMID:n kautta on suojeltu siviilejä, mahdollistettu humanitaarisen avun perillepääsyä ja luotu turvallisempi ympäristö rauhan rakentamiselle Darfurissa. Operaation rinnalla on pyritty myös rakentamaan poliittista sopua. Rauhaneuvotteluita on käyty Sudanin hallituksen ja Darfurin kapinallisliikkeiden välillä.

Toimeksianto Darfurissa on uusittu vuosittain, mutta nyt se on tullut päätökseen.

Operaation päättyminen ja siirtymävaihe

UNAMID tehtävät päättyivät 31. joulukuuta 2020. Seuraavat kuusi kuukautta keskiössä on turvallisuuden mahdollistamiseen operaation päättymiseen liittyvän siirtymäkauden aikana.

Tähän sisältyy muun muassa joukkojen, ajoneuvojen ja muun varusteen kotiuttaminen, toimistojen sulkeminen ja työryhmien toiminnan päättäminen.

UNAMID operaatio päättyy kokonaisuudessaan 30. kesäkuuta 2021 mennessä.

Kuva: UNAMID

Siviilien suojelun lisäksi Sudanin hallitus ottaa ensisijaisen roolin rauhanprosessin tukemisessa, humanitaarisen avun toimittamisen helpottamisessa ja konfliktien sovittelussa. YK:n pääsihteeri António Gutteres kiitti Twitterissä UNAMID toimijoita ja heidän panostaan. Hän vakuutti että YK tulee jatkossakin tukemaan Sudanin hallitusta ja ihmisiä turvallisemman tulevaisuuden rakentamisessa. YK tarjoaa tukea muun muassa maatiimin kautta ja siirtymävaiheen avustusoperaation (UNITAMS) kautta. Tarkoituksena on, että vaalit on mahdollista järjestää ja heikkoon taloustilanteeseen voidaan puuttua.

Uusimmat artikkelit

António Guterresin viesti koronaviruksesta