40 vuotta hiviä: Aika ennen pelastusta

Valokuvaaja Einar Sebastian halusi kunnioittaa lapsuudenystävänsä muistoa luomalla näyttelyn Islannin Reykjavikissa hivin uhrien muistoksi. HIV/AIDS pandemiaa on kestänyt jo 40 vuotta.

Ensimmäinen luomus “Images of 2 Lives” kuvastaa Sebastiania ja hänen ystäväänsä Björn Björnssonia, joka kuoli AIDSiin vuonna 1995. Björnsson oli tuolloin vain 35-vuotias, ja hän kuoli vain muutamaa viikkoa ennen, kuin sairauteen kehitetty lääke tuli markkinoille. Monet Björnin ystäväpiiristä onnistuivat kuitenkin saamaan lääkityksen, ja he siksi ovat vieläkin elossa.

Taiteilija otti kuvia Björnistä vuonna 1994. Kuvien ideana oli tuoda esille, miten kuvattu näki itsensä. Myöhemmin ystävänsä kuoleman jälkeen taitelija teetti myös omakuvan. Ideana oli tuoda nuo kaksi kuvaa yhteen tulevaisuudessa.

“Uskon, että nyt kun ihmiskuntaa uhkaa uusi virus, taiteelleni on kysyntää”, Einar Sebastian kommentoi UNRIC:ille.

 

Sebastian kertoo, että hänen teoksensa osat ovat kuin

Kuva: Einar Sebastian

kappaleita kahden ihmisen elämästä kertovasta kirjasta. Ne yhdessä luovat kokonaisuuden ja ovat yhteyksissä toisiinsa. Hän myös uskoo, että kuolema on vain alku, eikä loppu.

 

40 vuotispäivä

5. kesäkuuta 2021 on virallisesti HIV/AIDS pandemian 40. vuotispäivä. Vuonna 1981 Yhdysvaltain tautikeskus julkaisi raportin, missä käsiteltiin sairauden epidemiaa.

Viime viikolla YK:n yleiskokous käsitteli AIDSia. Kokouksen odotetaa

Kuva: Einar Sebastian

n luovan tavoitteet, joilla voidaan pysäyttää AIDS vuoteen 2030 mennessä.

Uusi YK:n raportti myös kertoo, että sairauden hoitoihin hakeutuneiden määrä on jopa kolminkertaistunut vuodesta 2010. AIDSiin liittyvät kuolemat ovat kuitenkin vähentyneet 43% vuodesta 2010. Kuolemien vähentymisen syynä on nykyään saatavilla oleva antiretroviraalinen hoito. Edistystä on myös nähty leviämisen suhteen, sillä tartuntamäärät ovat laskeneet vuodesta 2010 vajaa 30%. Nykyään siis noin puolitoista miljoonaa saa tartunnan, kun vuonna 2010 määrä oli 2,1 miljoonaa.

Lisää hivistä voi lukea täältä.

 

Uusimmat artikkelit

António Guterresin viesti koronaviruksesta