Luovuus ja innovaatio tekevät maailmasta paremman

Joskus kaikista arkipäiväisimmät asiat voivat tuoda parhaimpia ideoita. Ne voivat tulla esiin esimerkiksi elokuvan katselun, pyöräilyretken, tai suihkuhetken aikana. Luovuuden ja innovaation kannustaminen ovat tärkeitä asioita, jos haluamme luoda paremman maailman. Huhtikuun 21. päivänä Yhdistyneet kansakunnat juhlistaa maailman luovuuden ja innovaation päivää, jolloin luovuuden käyttöä kannustetaan ongelmanratkaisussa.

”Luovuus on tärkeää jokapäiväisten ongelmien ratkaisussa erityisesti yrittäjänä. Ratkaisukeskeisyys auttaa minua päivittäin yrittäjän työssäni”, sanoo yrittäjä Tommie Lögdahl. 

Tommie Lögdahl
Tommie Lögdahl toimii yrittäjä. Kuva: Staffan Westerlund

Luovuus ja innovaatio

Jotkut sanovat, että luovuuteen kuuluu ihmisen kyky kehittää ja ilmaista uusia ideoita. Innovaatioon kuuluu ihmisen kyky toteuttaa luovat ideat oikeassa elämässä. 

Ei ole ehkä kuitenkaan universaalia käsitettä luovuudesta. Määritelmä riippuu tulkinnasta, joka vaihtelee mm. luovien sekä taloudellisten alojen välillä. 

Maailman luovuuden ja innovaation päivä pyrkii lisäämään tietoutta luovuuden ja innovaation roolista ihmisen kehityksessä. 

Kun lamppu syttyi

Tommie Lögdahl oli hyvin tietoinen ilmastonmuutoksesta ja muovijätteestä valtamerissämme. Häntä alkoi huolestuttaa planeettamme tulevaisuus, joten hän päätti keksiä tavan vähentää muovijätettä. 

Eräänä päivänä suihkussa ollessaan hän alkoi katselemaan ympärilleen. Hän huomasi monia saippua- ja muovipulloja, joiden etiketeissä mainittiin pakkausten pääainesosan olevan vesi. 

Silloin hänellä syttyikin lamppu.

”Se on resurssien tuhlausta kuljettaa ihmisten kotiin jotakin, jota heillä jo on. Siksi kysyinkin: Miksi maksaa muovijätteestä ja kuljetetusta vedestä?Lögdahl selittää

Kysymys sytyttikin idean luoda tuote, jonka avulla ihmiset voivat elää kestävämmin.

Uteliaana pysyminen

Nowa Drop
Nova Drop tuotteet vähentävät muovijätettä. Kuva: Christian Gustavsson

Lögdahl loi Nowa Dropsit. Hänen tuotteensa on luonnollinen yhdistelmä, joka yhdistää veden suihkugeelin kanssa. Se jättää muovijätteen pois kauneudenhoitotuotteista tarjoamalla kestävän vaihtoehdon.

Uteliaana pysyminen on yleensä innovaation ja yrityskehityksen peruskivi. Tommie Lögdahl tietää tämän hyvin.

”Minusta uteliaisuus on avainasemassa innovaatioiden keksimisessä. Täytyy olla myös tarpeeksi rohkea kokeillaakseen asioita. 

Yrityksen luominen innovaation perusteella vaatii myös erilaisten esteiden ylittämistä.

”Yrityshenkisyyteen kuuluu monien eri ongelmien ratkominen sekä haasteiden kohtaaminen. Haasteiden kohtaaminen avoimin mielin ja uteliaana on kuitenkin auttanut minua paljon. Tuen ja inspiraation löytäminen muilta yrittäjiltä on auttanut minua kehittymään ihmisenä ja yrittäjänä”, Lögdahl sanoo. 

Etsi syytä sille, miksi

Luovuus
Kuva: Dragos Gontariu/Unsplash

Yhdistyneet kansakunnat tiedostaa luovuuden ja innovaation merkityksen kestävässä kehityksessä. Paremman tulevaisuuden luomisessa tarvitaan molempia. 

Ihmiset ympäri maailmaa yrittävät kehittää keinoja, joilla yritykset voivat ottaa kestävän kehityksen huomioon suunnitelmissaan.

Innovaatio vaihtelee paljonkin. Aikaisemmassa artikkelissamme islantilainen Ingvar Helgason keksi laboratoriossa kasvatetun nahan, koska hänen lempielokuvansa oli Blade Runner. 

Oman idean keksiminen ja parantaminen on olennaisinta luovuudessa ja innovaatiossa. Lögdahlin mielestä intohimo omaa ideaa kohti on tärkeää. 

”On tärkeää löytää syy sille, miksi haluaa tehdä jotain. Sitten voi löytää sisäisen voiman toteuttaa asia. Tämä on ollut tärkeää omassa elämässäni. Olen motivoitunut maailman paremmaksi tekemisestäLögdahl pohtii. 

Uusimmat artikkelit

António Guterresin viesti koronaviruksesta