COP27 – Pohjoismaiset nuoret vaativat toimintaa

Pohjoismaisessa COP27-paviljongissa järjestetään yli 50 tapahtumaa, ja jotka kattaa laajan valikoiman aiheita COP27:n aihealueita. Keskustelujen aiheina on muun muassa kuinka rakentaa takaisin sodan jälkeen vihreästä, ruokajärjestelmät, metsien merkityksestä, ilmaston ja sukupuolen vuorovaikutussuhteista sekä biologisesta monimuotoisuudesta. Yksi keskeisimmistä tapahtumista järjestettiin tiistaina 15. marraskuuta, kun pohjoismaiset nuorisojärjestöt yhdistivät voimansa toimittaakseen Pohjoismaiden hallituksille kolme keskeistä ilmastotoimia koskevaa vaatimusta.

Otsikolla ”Tulevaisuus, jonka haluamme – Pohjoismaisten nuorten vaatimukset pohjoismaisille ilmastotoiminnalle” nuoret luovuttivat yhteisen kirjeen vaatimuksistaan Pohjoismaiden hallitusten edustajille. Edustajia oli eri järjestöistä, kuten Norjan Changemaker-järjestön, Islannin YK-nuorisodelegaatin, Tanskan Vihreän nuorisoliikkeen, Suomen kansallisen nuorisoneuvoston allianssin ja Ruotsin Push-järjestön edustajat nousivat lavalle ja esittivät vaatimuksensa paviljonkiin kokoontuneen suuren yleisön edessä.

Kolme kriittistä tekoa

Kuva: Tobias Rademacher/Unsplash

”Tämä on ilmastotoimien kriittinen vuosikymmen, joten meidän on toimittava nopeasti ja meidän on toimittava nopeasti ja nyt. Siksi haluamme päättää kanssanne tänään; nämä päätökset vaikuttavat suoraan tulevaisuuteemme ja lastemme tulevaisuuteen, joten meillä on oltava niissä myös sananvaltaa”, lukee yhteisessä kirjeessä poliitikoille.

Kirjeessä korostettiin myös COP27:n asialistalla olevia tuttuja aiheita ja vaadittiin tarttumista seuraaviin kriittisiin toimenpiteisiin kaikissa Pohjoismaissa:

  1. On lopetettava fossiilisten polttoaineiden tukeminen
  2. On lisättävä ilmastorahoitusta globaalille etelälle ja rahoitettava lieventämistoimia, sopeutumista sekä menetyksiä ja vahinkoja.
  3. On ryhdyttävä maailmanlaajuisen yhteistyön ja todellisten ilmastotoimien edistämiseen.
  • Lue ilmastosanaston ja -toimien selityksistä täältä

Pohjoismaat näyttämässä tietä tulevaisuutta varten

Nuorten esityksen jälkeen Norjan ilmasto- ja ympäristöministeri Espen Barth Eide vastasi: ”Olemme samaa mieltä kanssanne. Mielestäni meillä on uskomattoman tärkeitä tehtäviä edessämme. Pohjoismaiden ilmastoministerien aiemmassa kokouksessaan onkin linjannut, että  haluamme olla näyttämässä tietä muiden johtajien joukossa.”

Myös Suomen sosiaali- ja terveysministeri Hanna Sarkkinen sekä Islannin elintarvike-, kalastus- ja maatalousministeri Svandís Svavarsdóttir esittivät puheenvuoronsa. Paikalla oli näiden lisäksi myös Ruotsin ilmasto- ja ympäristöministerin valtiosihteeri Daniel Westlén sekä Tanskan ulkoministeriön osastopäällikkö Elsebeth Søndergård.

Kirjeen allekirjoitukseen osallistuivat myös:

Changemaker (Norja), KFUM Global (Norja), Den Grønne Ungdomsbevægelse (Tanska), Ungeklimarådet (Tanska), Spire (Norja), Ungir Umhverfissinnar (Islanti), Allianssi (Suomi), Dansk Ungdoms Fællesråd (DUF), The Danish Youth Council and Push Sverige.

  • Voit myös seurata Nordic Pavilion -lähetystä suorana täältä.
  • Lue lisää Pohjoismaisten nuorten lisääntyneestä vaikutusvallasta täältä.

Uusimmat artikkelit

António Guterresin viesti koronaviruksesta