YK:n ihmisoikeusvaltuuteettu tuomitsee Israelin ”kansanmurha retoriikan”
YK:n ihmisoikeusvaltuutettu kritisoi Israelin hallituksen virkamiehiä kansanmurhaa kannattavasta retoriikasta avauspuheenvuorossaan ihmisoikeusneuvoston 60. istunnossa.
“Olen kauhistunut avoimesta kansanmurharetoriikan käytöksestä sekä palestiinalaisten häpeällisestä epäinhimillistämisestä Israelin korkeimpien virkamiesten...
Suomi vaatii Gazan sodan välitöntä lopettamista
"Gazan siviilien kärsimykset ovat saavuttaneet uuden syvyyden. Israelin hallituksen avustusmalli on vaarallinen, se ruokkii epävakautta ja riistää Gazan asukkailta heidän ihmisarvonsa", todetaan Pohjoismaiden allekirjoittamassa...
Gaza: Ei nälänhätää, mutta 77 prosenttia väestöstä kärsii nälästä
Gazassa ruokaturva on parantunut lokakuussa julistetun tulitauon jälkeen, mikä on lieventänyt nälänhädän uhkaa. Tilanne on kuitenkin edelleen kriittinen: yli kolme neljäsosaa väestöstä kärsii edelleen akuutista nälästä...
Gaza: Paasto päivällä, nälkä yöllä
Gazan kaistalle tarvitaan ramadanin aikana humanitaarinen tulitauko välittömästi, YK:n pääsihteeri António Guterres sanoi maanantaina, muslimien pyhän kuukauden ensimmäisenä päivänä.
"Vaikka Ramadan on alkanut, tappaminen, pommitukset...
Ranska tunnustaa Palestiinan kahden valtion ratkaisua käsittelevässä kokouksessa
Ranska tunnusti Palestiinan valtion Palestiinan-kysymyksen rauhanomaista ratkaisemista ja kahden valtion ratkaisua käsittelevässä kokouksessa. Kokous järjestettiin 22. syyskuuta osana Yhdistyneiden Kansakuntien yleiskokouksen 80. istuntoa.
- Palestiinan...
Pohjoismaiset kansalaisjärjestöt vaativat kiireellisiä toimia Gazassa
Yli 160 kansalaisjärjestöä, joukossa useita pohjoismaisia toimijoita, on vedonnut kansainväliseen yhteisöön vaatiakseen välittömiä toimia Israelin Gazassa toteuttaman avunjakeluohjelman lopettamiseksi.
Järjestöjen mukaan kyseinen ohjelma, johon kuuluu...
Länsiranta: Pahin humanitaarinen kriisi sitten vuoden 1967
YK:n palestiinalaispakolaisten avustusjärjestö UNRWA on varoittanut, että miehitetty Länsiranta kokee pahinta humanitaarista kriisiään sitten vuoden 1967.
UNRWA:n pääjohtaja Philippe Lazzarini toteaa, että vuosi Israelin ”Rautamuuri” (Iron Wall)-nimisen sotilasoperaation alkamisen...
Gaza: Turvallisuusneuvosto tukee Yhdysvaltain rauhansuunnitelmaa
YK:n turvallisuusneuvosto on hyväksynyt Yhdysvaltojen luonnosteleman päätöslauselman rauhanehdotuksesta Gazan kaistalle. Päätöslauselma perustaa kansainvälisen joukon Gazan tilanteen vakauttamiseksi, suojelemaan siviilejä ja avaamaan tie laajamittaiselle avulle ja jälleenrakennukselle.
Päätös sai...
YK:n Pääsihteeri: Osapuolten on noudatettava Gaza-sopimuksen ehtoja täysin
YK:n pääsihteeri António Guterres on toivottanut tervetulleeksi Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin ilmoituksen, jonka mukaan Israel ja Hamas ovat “hyväksyneet” hänen 20-kohtaisen rauhansuunnitelmansa ensimmäisen vaiheen....
Gaza: pitkä ja vaativa tie kohti toipumista
Kirjoittanut UNRWA:n pääkomissaari Philippe Lazzarini
Kahden vuoden raakojen sotatoimien jälkeen Gazassa, hauras aselepo – presidentti Trumpin 20 kohdan suunnitelman ensimmäinen vaihe – tarjoaa hetkellisen helpotuksen...
YK valmiina toimittamaan 170 000 tonnia apua Gazaan
YK on kehottanut kaikkia osapuolia tarttumaan mahdollisuuteen lopettaa Gazan traaginen konflikti. YK:n humanitaaristen asioiden (OCHA) alipääsihteeri, hätäapukoordinaattori Tom Fletcher sanoo, että se tarjoaa sekä palestiinalaisille...
Guterres: Kahden valtion ratkaisu on ainoa tie rauhaan
YK:n pääsihteeri António Guterres on jälleen korostanut, että kahden valtion ratkaisu on ainoa uskottava ja kestävä tie rauhaan – ei vain israelilaisten ja palestiinalaisten...
YK kehottaa lisäämään apua palestiinalaisille kansainvälisenä solidaarisuuspäivänä
Tämän vuoden kansainvälinen päivä solidarisuuden osoittamiseksi Palestiinan kansalle järjestetään kahden kauhean kärsimyksen vuoden jälkeen – ja tulitauon alkamisen jälkeen.
Kansainvälistä päivää vietetään vuosittain 29. marraskuuta,...
Israelin on varmistettava, että apu virtaa vapaasti Gazaan
Kansainvälinen tuomioistuin (ICJ) toteaa, että Israelin on täytettävä vastuunsa “miehittävänä valtiona” varmistamalla, että humanitaarinen apu voi virrata vapaasti ja että se kunnioittaa YK:n ja muiden humanitaaristen...
YK tuomitsee jyrkästi UNRWA:n päämajan purkamisen Itä-Jerusalemissa
YK on tuominnut nopeasti raportit, joiden mukaan Israelin joukot aloittivat varhain tiistaina YK:n palestiinalaispakolaisjärjestö UNRWA:n päämajan purkamisen miehitetyssä Itä-Jerusalemissa. Purkamisen kerrotaan tapahtuneen ilmeisesti ”lainsäätäjien ja hallituksen...





