SDG

Kestävän kehityksen tavoitteet eli Agenda 2030 on maailman kunnianhimoisin ohjelma kestävä kehityksen takaamiseksi. 17 tavoitetta on tarkoitus saavuttaa vuoteen 2030 mennessä.

Pakistan

Pakolaisia kolme kertaa enemmän ilmastokatastrofien takia kuin sotien

Kansainvälinen päivä katastrofien vähentämiselle. Pakistanissa koetaan tappavia tulvia, Yhdysvalloissa ja Karibialla hurrikaaneja sekä Venezuelassa maanvyöryjä - edellä nimettiin vain muutamia esimerkkejä katastrofeista, joita yhteiskuntamme...

Koulutus antaa tytöille mahdollisuuden elämään ja työhön

Kansainvälinen tyttöjen päivä. ”Tällä hetkellä 130 miljoonaa tyttöä on poissa koulusta, ja erityisesti Covid-19 jälkeen, raskauksien määrä on kasvanut haavoittuvassa asemassa olevien tyttöjen keskuudessa,...
Pilaantuneita omenoita

Ruokahävikki: Maapallon resurssien epätasainen jakautuminen

Ruokahävikin ja jätteen vähentäminen ovat välttämättämättömiä maailmassa, jossa nälänhädästä kärsivien ihmisten määrä on ollut kasvussa vuodesta 2014 lähtien. Joka päivä heitetään tuhansittain syömäkelpoista ruokaa...
Worldwide shipping, a ship on the ocean

Maailman merenkulun päivä

Torstaina 29. syyskuuta, syyskuun viimeisenä torstaina, vietetään Maailman merenkulun päivää. Vuoden teema on “Uutta teknologiaa vihreämpää merenkulkua varten” ja se kuvastaa meriliikenteen vihreää siirtymistä...
Lapset istuvat opettajansa ympärillään Barin Badjinin kylässä, Nigeriassa

Yli 130 maata tarjoaa uutta toivoa lapsille paremmasta tulevasta

YK:n pääsihteeri toi yhteen valtioiden ja hallitusten päämiehet sekä nuoret, kansalaisjärjestöt ja yksityisen sektorin keskustelemaan koulutuksen muutostavoitteista osana huippukokoustaan 16.-19. syyskuuta ja YK:n 77....
António Guterres avauspuheenvuorossaan YK:n yleiskokouksessa tiistaina

”Maailmamme on suurissa vaikeuksissa”, Guterres avauspuheenvuorossaan

"Maailmamme kohtaa suuria ongelmia. Eroavaisuudet syvenevät. Eriarvoisuus lisääntyy. Haasteet laajentuvat entisestään. Maailmamme on suurissa vaikeuksissa", sanoi YK:n pääsihteeri António Guterres avauspuheenvuorossaan YK:n yleiskokouksessa New Yorkissa, joka alkoi tänään,...
General Assembly Meeting 2022, UNGA77

Yleiskokous on palannut kahden vuoden COVID-tauon jälkeen

Yleiskokouksen 77. istunnon yleiskeskustelu ajoittuu tiistain 20. syyskuusta lauantain 24. syyskuuta saakka. Kaksi vuotta kestäneen COVID-19:n aiheuttaman häiriötilanteen jälkeen New Yorkin kaupunki ja Yhdistyneet...
Toimittaja selaa muistiinpanojaan lentokoneessa

Kansainvälinen demokratian päivä

Vaikka COVID-19 -kriisi on johtanut suuriin haasteisiin maailmanlaajuisesti, uusi mullistus Euroopassa muistuttaa maailmaa siitä, että demokraattiset perinteemme ovat edelleen jatkuvasti uhattuina. Itse asiassa, nyt...
Iloinen poika joka pitää kestävän kehityksen tavoitteet kädessään

Suomi taas ykkössijalla kestävän kehityksen vertailussa

Suomi on jo toista vuotta peräkkäin ykkössijalla vuosittaisessa kansainvälisessä kestävän kehityksen vertailussa. Vertailussa arvioidaan maiden edistymistä Agenda 2030 –ohjelman ja sen kestävän kehityksen tavoitteiden toteutumista....

YK kiittää Suomea rauhanturvaamisesta

Rauhaturvaoperaatioiden apulaispääsihteeri Jean-Pierre Lacroix kiitti tänään Suomea sen tuesta Yhdistyneiden kansakuntien rauhanturvaamiselle sekä ympäri maailmaa lähetettyjen sotilas- ja poliisihenkilöstön palveluksesta ja uhrauksista. Suomi osallistui...

Merten vuoksi täytyy ajatella laajemmin

Ihmisen toiminta aiheuttaa äärimmäistä painetta vesiekosysteemeille ympäri maailmaa. YK:n aloittama valtamerten vuosikymmen käynnistettiinkin edistämään valtamerten, merten ja rannikkojen tutkimusta ja suojelemista maailmanlaajuisesti. Uudenlaisia ajattelutapoja...

YK aikoo jäädä Afganistaniin

Kabulin hallinnon kukistumisesta huolimatta Yhdistyneet kansakunnat aikoo pitäytyä sitoumuksissaan, pysyä maassa ja toimittaa apua miljoonille afganistanilaisille. YK aikoo jäädä Afganistaniin jatkamaan puolueettoman avun antamista....

Ilmasto: Eurooppa lämpenee nopeimmin (IPCC)

Keskiarvojen kehityssuuntaukset osoittavat, ettei Eurooppa tule säästymään ilmaston lämpenemisen vaikutuksilta. Hallitustenvälisen ilmastopaneelin (IPCC) tuorein raportti osoittaa, että Euroopassa lämpötilojen odotetaan nousevan jopa nopeammin kuin...

Talebania syytetään sotarikoksista

Ihmisoikeuksiin keskittynyt Yhdistyneiden kansakuntien johtaja Michelle Bachelet on tuominnut Talebanin väkivallan, joka kohdistuu ryhmän hallinnassa oleviin yhteisöihin Afganistanissa. Ihmisoikeusvaltuutettu totesi viimeisessä lausunnossaan, että Afganistanissa vallitsee...

Nuorten innovaatiot edistämässä hyvinvointia

Tänä vuonna kansainvälisenä nuortenpäivänä juhlitaan nuorten luomia innovatiivisia ratkaisuja, jotka edistävät kestävää kehitystä ja toipumista koronakriisistä. Yhdistyneet kansakunnat on viettänyt kansainvälistä nuorten päivää vuodesta 1999...